Vuoden 2016 viimeiset kuulumiset, RV 35+5

Aloitetaan niillä huonoilla uutisilla, eli raskaushepatoosilla. Tosiaan Tapaninpäivänä kyllästyin siinä määrin kokovartalokutinaani, että hakeuduin labraan maksa- ja sappiarvoverikokeisiin.
Arvot 27.12 verokokeista olivat maksa 565(35) ja sappi 11(10), joista suluissa viitearvot, eli molemmat koholla. Lääkitys aloitettiin  28.12 illalla ja 29.12 aamulla oli uusintaverikokeet, joissa arvot maksa 573 ja sappi 35 eli nousu jatkui.
30.12 lääkäri sitten liki tuplasi lääkitykseni (Adursal 150mg yht 5tabl/vrk) ja seuraavat verikokeet tiistai 3.1 ja keskiviikkona 4.1 taas sikiön sydänäänikäyrille (KTG). KTG:ssä olen nyt käynyt synnärillä siis 28.12 ja 30.12. Lisäksi 28.12 tehtiin sikiön ultra, sekä minun sisäelinten röntgen, sukupuolitautitestejä, sisätutkimus ja otettiin pieni verenkuva. Näillä kaikilla pyrittiin varmistamaan, että kyse nimenomaan on raskaushepatoosista ja että vauva voi masussa hyvin kohonneista arvoista huolimatta.
Tällä hetkellä päälimmäisenä on toive, että lääkkeet alkaisivat purra ja ensi viikolla saataisiin alhaisempia verikoetuloksia. Lääkäri varoitteli jo käynnistyksestä sen verran, ettei LA yli päästetä raskautta ainakaan. Noh, painoarvio 28.12 ultrassa oli 2,7kg eli kyllä reilu 3kg päästään helposti vaikka käynnisteltäisiin jo RV38. Toivotaan ettei siihen tule tarvetta, ja vauva lähtisi itsestään syntymään ennen LA, käynnistys kun kuitenkin on aina interventio.

Toistaiseksi vauva on liikuskellut vilkkaasti tyypilliseen tapaansa ja tänään aamulla kun vahingossa käsivarteni osui paljaaseen rintaani, tunsin jotain kosteaa ja vähän puristamalla toisesta rinnasta tuli maitomaista nestettä! Varsinaista terni-tai äidinmaitoa se ei vielä ole, koska ymmärtääkseni maidon nousu ei kunnolla ala ennen istukan irtoamista, mutta kuitenkin aika hassua :D Toivottavasti tämä ennakoisi riittoisia maitokuukausia, toiveena kun olisi täysimettää sinne 6kk tienoille ja osaimettää n. 1v asti, kuten vaimo teki esikoisemme kohdalla.

Esikoisemme osalta koko vauva- ja taaperoaika on tähän asti mennyt kyllä melkoisen kivuttomasti, ja jännittää senkin puolesta tuleeko sama meno jatkumaan vai onko ihan päinvastaista seuraavan lapsen kanssa.
Esikoisemme oli hyvin jäntevä vauva syntyessään ja heti lähti imemään tissiä, maitokin nousi nopeasti emmekä viettäneet sairaalassa kuin kaksi yötä ennen kotiutumista vaikka kyseessä olikin vaimoni ensiraskaus. Esikoinen saavutti syntymäpainonsa alle viikossa ja on alusta asti syönyt ja nukkunut hyvin. Vain satunnaisia vatsavaivojen takia levottomasti nukuttuja öitä on takana, mutta niistäkin voimme vain syyttää itseämme. Esikoinen on vähän herkkä laktoosille, sipulille ja paprikalle, ja sen huomasi jo imetysaikana, että vatsavaivoja tuli, jos vaimo noita söi. Varsinaista allergiaoiretta, ihon punoitusta, tulee vain pinaatista. Eli pinaattiletut, vaikka niin herkkua ovatkin, eksyvät vain meidän vanhempien lautasille nykyään.

Vaimoni täysimetti n. 6kk ikään asti ja hiukan reilu vuotikkaana tissittely lopetettiin, kun tisseistä tuli jo enemmän leikkikalu. Vierottamista helpotti urheilutoppi päällä nukkuminen ja nopeasti se tissien kaivelu loppui, vaikka sain minäkin siitä osani iltaisin, kun äidin tissit oli niin vaikeasti saatavilla :D

Seuraava vierottautuminen oli tutista, johon päädyimme lähinnä lisääntyvien hampaiden vuoksi ja koska tutti ei näyttänyt olevan kovin tärkeä enää muulloin kuin nukkumaan mennessä ja lohtua antamassa. Tuttivieroitus onnistui vain yhden illan kitinöillä ja yhdillä levottomilla unilla n. 1v3kk iässä, useampaan viikkoon sanaa t-u-t-t-i varottiin mainitsemasta, ja puhuimmekin humoristisesti Voldemortista aikuisten kesken, hehheh.

Syksyn seuraava opetteluasia olikin sitten potta, johon tutustuttiin monta kuukautta ennen ensimmäistäkään varsinaista pottapissaa. Milloin potalla istuttiin nakupellenä ja luettiin kirjoja, harjoiteltiin pyyhkimistä vaikkei ollut mitään pyyhittävääkään :D , opeteltiin ottamaan vessapaperia rullasta ja vedettiin sitä pöntöstä alas, kunnes vihdoin! 1,6kk iässä oli kyläreissu tuttavaperheen luona, joilla on esikoistamme reilu kk vanhempi lapsi. Hän on jo jonkin aikaa pääasiassa pottaillut kotona ja vaippoja käyttää vain varuilta ja kodin ulkopuolella. Kun hänelle tuli pissahätä, molemmat lapset ohjattiin yhdessä vessaan ja sinne innoissaan juoksivatkin ns kimppapissalle :D meidän lapsi potalle ja tämä hiykan vanhempi esimerkkiä näyttämään pöntölle, jossa oli sellainen pienennysrengas. Voi sitä riemua kun kimpassa saivat hassutela vessassa ja silloin se tapahtui, ensimmäinen pottapissa! Nyt siis viimeisen kk päivät, meidän kotona käydään joka päivä useaan kertaan myös potalla suurella ylpeydellä ja huomaa kyllä jo nyt vaippojen kulutuksessa vähennystä. Olisipa kivaa päästä vuoden 2017 aikana kokonaan vaipoista eroon :)

Viimeisin uuden opettelu alkoi ihan muutama päivä sitten, nimittäin omaan sänkyyn siirtyminen. Tapaninpäivän iltana kannoimme esikoisen Jolla-sängyn lastenhuoneesta oman sänkymme viereen ja koko äivän olimme pohjustaneet asiaa, että seuraava yö nukuttaisiinkin omassa sängyssä. Sinne se ipana kiipesi ja meni peiton alle parin kirjan kera hyvällä mielellä. Vaimoni luki sängyn vieressä istuen pari iltasatua, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä nukkumaan. Noh, lapsi päättikin kiivetä meidän sänkyyn, johon sitten vaimo muistutti, että "eikös ollutkin puhetta, että tämä yö nukuttaisiin omassa sängyssä". Hetken aikaa esikoinen siinä mietti ja sitten nyökkäsi, laskeutui alas sängystämme takaisin omaan sänkyynsä, johon vaimoni meni viereen ja otti kainaloon johon lapsi nukahti. Koko iltasatu ja nukahtamisprosessiin meni alle 20minuuttia! Yö sujui melko hyvin, lapsi nukkui levottomasti ja nousi istumaankin kerran, mutat silittelyllä painoi pään takaisin tyynyyn ja ilman suurempaa itkua tms nukkuin omassa sängyssä 8 tunnin unet! Muutama seuraavakin yö oli melko levoton ja vatsavaivaisen viereen piti mennä nukkumaan pari kertaa yössä. Joka yö omassa sängyssä on oltu silti aamuun asti ja viime yö oli tähän asti jo paras. Viime yö oli ensimmäinen, kun ei enää tarvinnut mennä viereen makaamaan ja nukahtaa kainaloon, vaan riitti kun silitteli ja vähän hieroi jalkoja, jonka jälkeen lapsi kääntyi masulleen uniasentoon ja itsekseen nukahti. Myöskään yöllä ei tullut kuin yksi pieni masuvaiva joka sekin helpotti ilman viereen menemistä pelkällä silittelyllä ja seuraavan kerran vasta aamu 8 aikaan heräsi ja tuli aamuköllöttelemään meidän väliin!
Tokihan, tässä on vielä monta mahdollista takapakkia tulossa, etenkin kun vauva saapuu, mutta todella kivuttomasti on lähtenyt käyntiin, eikä mitään virallista unikoulua/huudatusta tms tarvitse pitää. Pinnasängyssähän esikoinen ei koskaan viihtynyt, mutta tuo oma sänky on kiva kun sinne pääsee itse kiipeämään ja silti on turvalaidat, eikä lattialle tippumisen vaaraa ole.

Viimeiseksi niitä kivoja juttuja tältä viikolta tuon nukkumishomman lisäksi, sillä eilen kävimme Jumbossa pyörimässä useamman tunnin ja ostelimme esikoiselle ison kasan vaatteita tulevaa kevättä varten, kun oli nuo aletkin ;) Joululahjaksi tuli muutama koon 92 vaate, joita meillä ei oikeastaan ole yhtään ennestään. Nyt mittaa on n. 84cm(1v7kk), mutta pelkkää 86 ei kannata enää ostaa, koska kesään mennessä ne on jo pieniä suurin osa.
P.O.P.ssa oli vaikka ja mitä ihanaa -30 ja-50 alessa ja perus yksivärisiä täydennettiin vielä H&M:ltä mukaan, pääasiassa kokoa 92. Rahaa meni yllättävän vähän, vain 140€.
Mukaan tarttui:
2 mekkoa
1 T-paita
2 pitkähihaista bodya
1 pitkähihainen paita
1 collegehuppari
1 neuletakki
1 toppaliivi
2 legginsit
1 farkut
1 collegehousut
2 sukkahousut
1 lapaset

Vauvalle ei muuta tullut ostettua kuin yksi kuolaliina :D Puhuttiin kyllä vaimon kanssa, että onneksi lähes kaikki nämä investoinnit esikoisen vaatteisiin, menee vielä seuraavankin muksun käyttöön, niin ei kirpaise yhtä kovaa tuolla kaupoilla rahan meno.

Mutta nyt riittää tämä maratonpostaus, mahtavaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää vuodelle 2017!

Review of the pregnancy weeks 1-35

Vihdoin se alkoi 23.12 tuo kovin odotettu äitiysloma. Loppuun asti jaksoin töissä, vaikkakin viimeiset pari viikkoa flunssaisena istuin väkisin toimistolla pitkiä päiviä kouluttamassa tuuraajaani ja parhaani mukaan räävin kasaan rästihommia. Paljon vielä jäi tekemistä, mutta nyt vaan ei voi enää minkään.
Olen vielä tunnollisena työnarkkarina lupautunut pitämään etäyhteyttä kerran viikkoon ja olemaan tavoitettavissa jos jotain force majeurea tulee... että sillälailla.

Kun nyt joulun myötä on saanut levätä ja on aikaa kelailla kuluneita raskausviikkoja taaksepäin, pakko todeta raskauden olleen tähän asti huomattavasti ennakoimaani helpompi. Kaikki on mennyt raskauden osalta hyvin, taannoista jo kuntoon hoitunutta selkäongelmaa lukuunottamatta. Missään arvoissa (verenpaineet, sokerit, hemoglobiini)ei ole ollut poikkeamaa koko raskauden aikana. Olen valmiiksi normaalipainoinen BMI 24,9 ja urheilullinen, eikä raskauden aikana ole tullut ihan 0-viikosta asti kuin 10,3kg painoa tähän asti, mistä olen samaan aikaan sekä yllättynyt, että helpottunut. Joulun hieman raskaammat syömisetkään eivät näkyneet painossa, sillä paino oli kolmen viikon takaisesta neuvolasta tullut 300g alaspäin kun se mitattiin tänään RV 35+1 kun minulla oli neuvolalääkäri. Masukaan ei täten vielä ole mikään valtava ja olen toistaiseksi säästynyt raskausarvilta, joihin minulla on ihoni puolesta kuitenkin vahva taipumus.

Tosiaan, jos paperilla kaikki arvot ovat olleet Ok, on raskaus myös ollut melko oireeton. Pahonvointia kesti ensimmäisellä kolmanneksella tasan kaksi päivää, väsymys loppui kuin seinään toisen kolmanneksen pyörähdettyä käyntiin. Toinen kolmannes meni reippaissa ja energisissä tunnelmissa. Missään vaiheessa ei ole ollut etomisia tai mässäilyhimoja salmiakkia lukuunottamatta, ja sekin himo on kyllä jo lieventynyt huomattavasti.
Kunnes viimeiset pari viikkoa asioissa onkin tapahtunut käännös.

Ensin kuvioihin astui närästys pari-kolme viikkoa sitten. Sen myötä kun vauva on kunnolla alkanut kasvaa kokoa ja vilkkaasti möyrii ja monottaa kohti kylkiä ja sisäelimiä (Hän on ollut raivotarjonnassa nyt reilu kuukauden verran, ellei melkein koko ajan) on Rennie tullut osaksi päivittäistä itselääkitystä. Kovin suuria annoksia ei ole enää kuukauteen pystynyt syömään, vaikka ruokailut muuten ovat olleetkin säännöllisiä.
Lisäksi levottomat jalat ja suonenvedot ovat alkaneet vaivaamaan ja magnesiumia pitää ottaa päivittäin, mikä onneksi tehoaakin hyvin.
Viimeinen reilu viikko ja kuvioihin astui mahan lievästä kutinasta asteittain kokovartalokutinaksi muuttunut piina, joka on nyt jo yöunetkin pilannut. Viimeisen viikon ainakin, olenkin nukkunut todella levottomasti. Aluksi rasvailin vain ihoa, mitä normaalisti en juurikaan tee, koska minulla on tuskin koskaan kuiva iho. Lopulta Tapaninpäivänä parin huonosti nukutun yön kyllästyin ja soitin suoraan synnytyssairaalaani neuvontanumeroon ja he ohjeistivat paastoamaan yön yli ja tälle aamulle menin lähetteellä maksa- ja sappiarvoja mittaaviin verikokeisiin. Noh, siinäpä ei kauaa mennytkään, kun puoli 10 kävin kotikuntamme labrassa, josta näytteet ehtivät aamun kuljetuksella sairaalaan analysoitaviksi. Vielä klo 13 neuvolalääkärissäni tulokset eivät olleet valmiit, mutta klo 16 aikaan neuvolalääkäri jo soitti, että molemmat arvot ovat koholla ja viittaavat raskaushepatoosi nimiseen tilaan. Lisäksi neuvolalääkäri kertoi, että synnytyssairaalasta minulle soitetaan muutaman päivän sisään joko valmis lääkäriaika tai kutsutaan tulemaan päivytystyksen kautta tarkempiin tutkimuksiin.
No, eipä mennyt puolta tuntiakaan kun sairaalasta soitettiin ja pyydettiin huomiseksi aamuksi päivystyksen kautta lisätutkimuksiin. Jos nyt kaiken sain painettua mieleen, on huomenna tiedossa uusintaverikokeet, virtsanäyte, pieni verenkuva sekä sikiön ultra.

Veti suoraan sanottuna aika vakavaksi nyt tämä nopea asioiden eteneminen, samalla sitä on tyytyväinen kyllä, että tilanteeseen saadaan selvyyttä lisää jo heti huomenna eikä tarvitse odotella loppuviikkoon.
Neuvolalääkäri kirjoitti kutinaa hillitsemään antihistamiinireseptin, josko sen turvin saisin ensi yönä paremmin nukuttua. Noin yleisellä tasolla, ymmärtääkseni hepatoosia lähdetään ensin lääkinnällä parantamaan, jotta maksa-ja sappiarvot saataisiin alas normaalille tasolle. Koska tilaan kuuluu lievästi kohonnut kohtukuoleman riski, hepatoosin vuoksi harvemmin annetaan raskauden mennä yli lasketun ajan, vaan käynnystys saatetaan tehdä jo 1-2vko ennen laskettua aikaakin.

Huomenna olen toki taas paljon fiksumpi ja enemmän kartalla, mutta samalla tuntuu hurjalta ajatus siitä, että vauvamme saattaa todella tulla lasketun ajan, eli 5vko sisään tähän maailmaan!
(Uskomatonta ylipäänsä jo, että enää muutama viikko ja vauva on täysiaikainen!)Vaimoni kantama esikoisemme syntyi vasta RV 42+2 ja usein ensisynnyttäjillä muutenkin menee raskaudet yli. Hepatoosin vuoksi kuten sanottu, yleensä ei anneta mennä yli, joten hurjaa, meille todennäköisimmin tulee tammivauva, eikä suinkaan helmivauvaa! :)

Semmoisia kuulumisia siis meidän perheeltä, muiden mahdollista tiedonjanoa tyydyttääkseni, tulen päivittämään tilannetta huomisen jälkeen. Tässä vaiheessa osaan vain ja ainoastaan kiittää omia tuntemusiani ja sitä, että lähdin reippaasti hakemaan vastauksia kun oireilu alkoi tuntua siltä, ettei sitä enää voi lukea normaaliksi.

PS. Esikoisemme 1v7kk on aloittanut pottaharjoittelut suurella innolla ja onnistumisen iloja koetaan joka päivä. Mikä hurjempaa, hän viime yönä siirtyi nukkumaan meidän sänkymme viereen siirrettyyn omaan sänkyynsä, mikä sujuikin erinomaisesti. Heräili muutaman kerran ja nousi ihan istumaan asti, mutta nukahti uudelleen omaan sänkyyn ja vasta aamulla 7:30 kun kunnolla heräili, nostimme viekkuun pötköttämään. Hän oli kuin aurinko ja niin ylpeä kun itse tajusi, että koko yön itsekseen nukkui omassa sängyssä. <3

Äiti yli muiden

Sateenkaarinotko blogissa keskusteltiin äiti-nimityksistä kahden naisen perheessä ja oli pakko tarttua aiheeseen pelkän kommentoinnin sijasta, sillä sanottavaa on ehkä vähän liikaakin omiin kokemuksiin pohjautuen. Porasin lyhyesti tästä samasta aiheesta jo elokuisessa postauksessani Ajatuksia vanhemmuudesta ja tässä raskauden edetessä on ajattelutyötä tullut tästäkin aiheesta tehtyä moneen otteeseen.
Ensitöikseen totean, että mun mielestä tämä on todella hyvä aihe ja hyvä kysymys pohdittavaksi, millä nimityksillä kutsutaan vanhempia kahden naisen perheessä. Me mietittiin asiaa paljon esikoisen kohdalla ja nyt kun aika on kulunut, on todella käynyt selväksi ettei koko ajatus kahdesta äidistä ole ollenkaan selvä edes sille ihan lähiperheelle, siis niinkuin käsitteenä.
Me halusimme valita meille molemmille omat "äiti-nimet" juuri siksi, että lapsen (ja pian lasten) olisi helpompi meidät eritellä puhutellessa ja puhuessaan meistä omina vanhempinaan perheen ulkopuolisille tahoille. Meille oli tärkeää, ettei mitään etunimi-liitteitä tulisi, vaan että lapset pääasiassa kutsuvat meitä "äiti-nimillä" eikä etunimillämme. Meidän valintamme olivat Äiti ja Mami.

Esikoisen synnyttäneestä puolisostani tuli yhteisestä päätöksestämme Äiti ja nyt sitten minä kun kannan tämän toisen, olen edelleen tietysti Mami. Ja tämä ennen muuta on herättänyt kysymyksiä ihan lähipiirissäkin, minkä koemme oikeasti kummallisena. Meiltä on usealta taholta kysytty, pidämmekö samat "Äiti ja Mami" nimet myös tälle toiselle lapselle, vai olenko esim minä esikoiselle Mami ja nyt tälle toiselle lapselle Äiti. (WHAAAT!?!)
Haluamme uskoa, etteivät kysymyksen esittäjät ole tajunneet kuinka junttimainen tämä tiedustelu on, sillä ihan oikeasti jos asiaa miettii, kuinka monessa perheessä saman perheen lapset kutsuu vanhempiaan eri nimityksillä? Tottakai nyt aikuistuttua saattaa käydä niin että yhdelle lapsista äiti on vaihtunut mutsiksi ja toiselle äipäksi, mutta tuskimpa lapsille on ihan pikkuipanasta opetettu, että "hei sulle mä oon äiti, mutta sulle äiskä ja sulle mamma" tms.

Lisäksi on todettava, että Äiti-sanalla on ihan käsitteenä ylivoimainen kaiku muihin äiti-nimityksiin verrattuna. Jälkikäteen kun asian on tajunnut, meitä on muutaman kerran jopa kaduttanut, ettemme valinneet nimityksiämme niin, että minä olisin ollutkin äiti ja puolisoni(esikoisemme synnyttäjän roolista huolimatta) jotain muuta, vaikka sitten se Mami. Kaikki ne tilanteet, joissa olisi saanut sekoittaa pakkaa kun joku kehtaa perhemuotoomme tutustumisesta huolimatta kysyä "kumpi teistä on tän lapsen äiti" , ne olisi olleet niin erilaisia kun Äiti-nimityksen uskottavuus ja voimakkuus olisikin liitetty eri henkilöön kuin siihen joka esikoisemme varsinaisesti kantoi.

Jos olen ihan rehellinen, on tämä äiti-roolitus ja ikäänkuin asian kanssa ulostulo ollut yksi koko perheellistymisen kipeimpiä asioita. Jatkuva pakko todistaa samanvertaisuutensa vanhempana ja sen painottaminen, että lapsemme ovat meille samanarvoisia riippumatta siitä kumpi kumman on kantanut, on aivan helvetin raskas taistelu.
Kipeimpiä esimerkkejä seuraa...

Se kuinka appiukkoni ei onnitellut minua viime äitienpäivänä, ainoastaan vaimoani, (ja vaimoni kälyä koska heilläkin on lapsi... minun ohitseni hän käveli, koska enhän minä ole äiti, olen "vain" mami, tai mikä vittu se syy sitten olikaan) Kyseinen tilanne jätti meidät niin mykiksi, tuijotimme vain toisiamme vaimoni kanssa merkitsevin katsein, olimme hyvin hämmentyneitä siitä mitä juuri oli tapahtunut.
Tai entäpäs se puhelinkeskustelu, jossa oma isäni kysyi minulta nyt kun olen raskaana, että "miltä tuntuu nyt tulla äidiksi, kun eihän se ole sama asia kuin olla teidän esikoisen äiti"( tuli pari valittua sanaa väännettyä isälleni rautalangasta)
Tai miten olisi se kerta, kun anoppini perusteli miksi olisi tänä jouluna kiva jos tulisimme heille aatoksi. No siksi koska ensi jouluna varmasti minun vanhempani haluavat meidät luokseen kun "meidän sukuun saapuu pieni". (hahha hirveen kivasti ajateltu, kerroitko mahdollisesti rivien välistä juuri kuinka eriarvoisena itse pidät näitä lapsenlapsiasi! Minun äitini käy katsomassa esikoistamme, omaa lapsenlastaan joka ikinen viikko ja rakastaa lastamme varmasti aivan yhtä paljon kuin tulevaakin pienokaista)
Eikä unohdeta sitä, kuinka vaimoni käly meidän seistessä samassa keskusteluringissä kertoo omalle kaverilleen, että "esikoisemme on vaimoni lapsi". (kiva kun loi tilanteen, jossa meidän piti yhdestä suusta tulla korjaamaan, että ihan on meidän molempien lapsi HUOM HUOM)

Tämä taistelu asian kanssa on ollut niin kipeä, että se on nyt saanut minut vakavasti harkitsemaan prykiatrisen avun ja terapian puoleen kääntymistä, koska alan katkeroitua omille sukulaisilleni heidän tahdittomista, törkeistä kommenteista ja toiminnoistaan johtuen. He eivät ehkä ymmärräkään kuinka paljon he satuttavat, jos ymmärtävät satuttavansa ollenkaan, ja kohta ollaankin jo tilanteessa, etten enää halua olla kenenkään heidän kanssa tekemisissä, jos en pääse yli ja pysty kasvattamaan paksumpaa nahkaa tämän asian suhteen.

En osaa neuvoa ketään, mikä olisi paras tapa niitä äiti-nimityksiä jakaa kahden naisen perheessä. Mutta sen osaan neuvoa, että kannattaa varautua tulemaan asian kanssa ulos kaapista ja selittelemään myös niissä kiusallisimmissa tilanteissa omaa perhemuotoaan. Tympeää, mutta ikävän totta :(

Vielä kolme kuukautta

Ah, ihana odotusaika. Vielä pitäisi kolme kuukautta jaksaa odotella pikkutiitiäisen maailmaan saapumista, tik tok tik tok. Viimeinen raskauskolmannes on nyt laskutavoista riippuen juuri alkanut tai alkamassa, joka tapauksessa itse olen mieltänyt sen alkavaksi RV26.

RV26 kuulumisiin kuuluu lomailua töistä viikon verran, joka käsittää Esikoisen kanssa touhuilun lisäksi neuvolakäyntiä, juurihoitoa, sokerirasitustesti ja leffadeitsit vaimon kanssa. Ja flunssan. Tämän raskauden aikana en olekaan sairastanut ennen tätä, ja tietysti piti lomaviikolle osua, kuten aina tunnollisen työntekijän elämässä. Onkin tultu nukuttua pitkiä päikkäreitä ja levättyä sisätiloissa, onneksi säät ovat huonoimmat moneen viikkoon mikä lievittää harmitusta.

Taannoiset SI-nivel vaivani kokivat ihmeparantumisen, kun kävin kaksi kertaa hoidattamassa itseäni Helsingissä osteopatiakeskus Valo:ssa. Suosittelen ehdottomasti kaikille raskausajan selkä/nivel/lihasvaivoista kärsiville hakeutumista kunnallisen kautta fyssarille tai vaikka omin neuvoin osteopaatille särkylääkkeiden popsimisen sijasta. Yhtäkään panadolia en syönyt ja sadan tabletin resepti odottaa yhä apteekissa lunastajaansa. Kolmisen viikkoa oli yhtä kärsimystä kun hädin tuskin pystyin kävelemään sohvalta jääkaapille tai vessaan, mutta nyt olen taas kunnossa, niin hyvässä kuin nyt tän mahan kanssa voi kuvitella olevansa :D

Saliharrastus on omalla kohdalla pääkopalle todella tärkeää, ja vaikka en ole sinne nyt päässytkään kuin pari kertaa viikossa, on se silti aina kotiin päin. Salitreeni on varmasti osaltaan auttanut hillitsemään painonnousua ja pitänyt mm. selkäkivut poissa. (Si-nivel ongelmani siis ei ollut lainkaan selkäkipuna oireilevaa vaan iskiastyyppistä pakaran alueen hermokipua, joka johtui lantion liikkeelle lähteneiden luiden myötä tulleesta lantion vinoudesta ja SI-niveljumeista)
Enää en tohdi rautoja laittaa niskan päälle vapaalla tangolla, mutta leveää kyykkyä tekee vielä smithissä ja kahvakuulalla. Suurin osa jalkaliikkeistä tulee kuitenkin nyt ihan istuvaltaan rutisteltua laitteissa ja selkä sekä yläkroppa muutenkin onkin saanut kyytiä jalkareenien vähentyessä.
Olen kyllä niin onnellinen kun taas pääsee reenaamaan ja enemmänkin voisi urheilla. Ensi viikolla jos sitten saisi sen uimisharrastuksenkin taas vauhtiin.
Mielenkiinnolla odotan millaisia lukemia neuvolan vaaka huomenna näyttää, omana "tavoitteena" olisi pitää kokonaispainonnousu siinä 15-17kg hujakoilla, ja siihen nyt olisi vielä varaa joku 7kg ennen laskettua aikaa. Painoa on siis tullut tähän mennessä n. 250g viikkotahtia ja koska viikkoja on jäljellä vielä 14, niin loppuaikana saisi helposti tulla vaikka puoli kiloa viikossa niin pysyisin vielä omaan mielenrauhaani suhteutettuna Ok lukemissa.

Ymmärrän kyllä, ettei kaikki jaksa stressata kiloista ja en minäkään niitä liiemmälti ole kytännyt saatika vahtinut suupalojani. Enemmän kyse on minulla siitä, että "pelkäsin" ennen raskautta että minulle tulisi kovia himoja, enkä pystyisi hillitsemään itseäni ja mässäilisin pari-kolmekymmentä kiloa raskausaikana, jonka pudottaminen raskauden jälkeen olisikin ihan toista kuin esim 15kg pudotus. n. 15kg painosta jää jo synnytyspöydälle 5kg ja tulevien kuukausien imetys ja Esikoisesta huolehtiminen siinä sivussa vie varmasti mehut siinä määrin, ettei tarvitse huolehtia loppukilojen karisemisesta. Mitään suurempia himotuksia ei tosiaan ole tähän raskauteen kuulunut, ja 10-20RV kokemani salmiakkihimokin on itseasiassa jo hyvin laantunut.

Tämän sanottuani, olen kyllä miettinyt jo treenejä synnytyksen jälkeen ja ajattelin palkata yhden tuttavani omaksi PT:ksi ja hän saisi väsätä minulle hyvän treenin ja ruokavalion joka huomioisi raskaudesta palautumisen. Tuttavani tekee jo nyt PT hommia ja suunnittelee nimenomaan ns. "Mama" treenejä asiakkailleen, joten uskon että kesäkunto 2017 ei ole mahdottomuus tammivauvasta huolimatta. Eri asia sitten iskeekö arki ja realiteetit niin lujaa naamalle ettei jaksa mitään vaikka kuinka suunnittelisi! :D Sen näkee sitten, millainen kaveri masusta maailmaan putkahtaakaan, että saako Mami unta saatika treenata alkuunkaan.

Kuluneisiin viikkoihin on kehon ja mielenhoidon lisäksi kuulunut lastenhuoneen suunnittelua ja vähän tilan(tai ennemmin sen puutteen) kartoittamista. On nimittäin selvää, ettei kaikki romut vaan mahdu laatikoihin kun pikkuinen saapuu ja tarvitaan lisää säilytystilaa. Hoitopöydälle meillä ei esikoisen aikana ollut käyttöä ja tuskin sitä tulee nytkään, joten se saa lähteä. Meillä kylppärissä on niin passeli taso, että siihen mahtuu hoitoalusta kunnolla ja yhä vieläkin myös Esikoisen 1v5kk vaiparumbat siinä hoituu.
Lastenhuoneeseen tuleekin Ikeasta pari Stuva-sarjan säilytyskalustetta lisää leluille ja vauvanvaatteille. Lisäksi, ajattelin äitiysloman alettua alkaa askartelemaan lastenhuoneeseen pöytää isäni avustuksella. Tarkoitus olisi näillä ohjeilla pukkijalat tehdä jalat ja sitten ostaa päälle sopivan kokoinen pöytälevy. Tuoleiksi tulee juurikin Artekin n65 tuoleja kaksi, jotka löysin tori.fi hyvään hintaan.

Omaan makkariimme himoitsen Muuramen Mup-sarjan säilytyskalustetta ja uusi sänky on myös hankintalistalla. Katsotaan mihin niiden suhteen päädyn sillä myös olohuonetta tekisi mieli uusia kalustuksen osalta. Tässä alkaakin olla itselle selvää, ettei tuota vaikeuksia keksiä uusia rahareikiä nyt kun vauvantekoon ei enää tarvitse laittaa sitä 800€ kuukaudessa.
Kuinka onnekkaita olemmekaan kun neljä inssiä takana ja pian kaksi lasta on suotu. Tällä hetkellä ollaan vaimon kanssa aikalailla yhtä mieltä, että meidän perheen lapsiluku olisi täynnä.

Ps. Vaipparoskis <3

Mamin "uudet" vaatteet

Yksi suuri mullistus minkä perheeseen saapuva pienokainen tuo tullessaan on rahankäytön uudelleen kohdentuminen. Omalla itsellä ei enää ole juurikaan väliä vaikka missä virttyneissä villapaidoissa haahuilisi tuolla kylillä, mutta lapsella on aina viimeisen päälle vermeet niskassa. On high tech materiaalit ja sävy-sävyyn asusteet, ja tietysti kasa kaikkea ylimääräistäkin!
Okei, kyllä omiin ulkoiluvariusteisiin ja treenikuteisiin vielä panostaa, mutta moni kalliimpi kenkä tai farkkuhankinta on jäänyt tekemättä, kun ei vaan raaski koska lapselle olisi saatava mieluummin jotain ihanaa.

Jos eilen tuli shoppailtua mukuloille, niin tänään oli aika miettiä noita omia mammavaatteita. Olemme puolison kanssa melko erikokoisia, etenkin housukoot, joten mammavaatteita ei ole vielä kuin muutama paita ja yhdet liivit vaimolta, sekä yhdet HM Mama housut jotka ostin töiden takia heti kun en enää mahtunut normikokosiin. Monta viikkoa ja kuukautta arkihousuista mm Freddyt vielä mahtuivat päälle, mutta nyt kiristää jo sen verta kovasti alavatsasta, että oli pakko keksiä jotain.
Ja ai että, kyllä tori.fi on sitten mahtava! Yhdessä päivässä sovin kolmen eri myyjän kanssa kaupat ja ajelimme vaimon kanssa illan paikasta toiseen noutamassa minulle sopivampia, "uusia" vaatteita.

Jo mainittujen lisäksi nyt on kyllä varustetta jo varmaan koko raskaus ajalle sillä nämä kaikki tuli hommattua, kaikki siis ihan äitiysvaatteita:
-Anita tukivyö
- Toppatakki
- collegehousut
-2 lyhythihaista paitaa
-2 pitkähihaista paitaa
-2 housut
-2 imetystoppia

Ja rahaa meni 34€, kuinka halpaa!
Tottakai, näistä saa vielä jotain takaisinkin kun myy raskauden jälkeen, mutta tuli kyllä todella halvaksi vaatekaapin päivitys asiallisen kokoisiin ja ennen kaikkea mukavamman tuntuisiin, puristamattomiin vaatteisiin. Liivejä hommaan vasta sitten lisää, kun LA on lähellä ja kuppikoko selkeämmin tiedossa. Neuleita löytyy löysempiäkin useita talvea ajatellen, joten en usko niitä erikseen tarvitsevani.

Kiva palata ensi viikolla takas töihin, kun on muutakin pistää päälle kuin kinnaavia ja puristavia vaatteita.

Walitusta ja Wauvavarustelua

Tässä on nyt kuluneet kolme päivää tullut käytännössä maattua sohvalla ja liikkumisen kanssa ongelmat eivät juurikaan ole helpottuneet. Maanantaina (toissapäivänä) kävin osteopaatilla ja sen myötä keho on nyt tasapainossa eikä kipu  ole niin lamauttavaa pelkästään oikeassa pakarassa. Sen sijaan, on nyt jatkuva jomotus molemmilla puolilla, eikä kestäisi lyhyiden seisomishetkien lisäksi juuri ollenkaan kävellä. Ja kävelynopeudestani kertoo nyt se, että meidän reilu yksivuotiaskin menee nopeampaa kuin minä!
Mielikuvitusta onkin saanut käyttää, jotta voisin osallistua kotitöihin edes jotenkin, on näet suhteellisen turhauttavaa maata sohvalla ja passuuttaa puolisoa. Koska kävely ei läheskään koko aikaa luonnistu, olen viikkaillut sohvalla pyykkejä sekä setvinyt arkistoitavia papereita jotka on lojuneet ties missä kk tolkulla. Ruuanlaitossa autan niin, että konttaan (kyllä! konttaus on kivuttomin liikkumismuoto tällä hetkellä...) keittiöön ja istun pyörivälle baarijakkaralle, johon vaimo sitten nostaa mun eteen kaikki ruuanlaittoainekset. Siinä sitten pilkon, paistan, pyörin tuolillani ympyrää ja taituroin roskiksen, astiakaapin, lieden ja leikkuulaudan väleillä. Esikoisen vaatteet voin pukea ja pissavaipan vaihtaa lattialla ja lattialla voi ihan hyvin maata kun lukee lapselle kirjaa tai rakentaa palikoista tornia...

Mutta ihan totta puhuakseni, on tää niin perseestä, että en toivoisi kenellekään. Ihan en taida salille taipua vielä tällä viikolla.

Lisäksi, olen tässä nyt pari vko kärsinyt kunnon vihlonnasta ja jomotuksesta poskihampaassa ja tänään aamusta viimein pääsin hammaslääkärille, joka sitten totesikin että juurihoidolle on tarvetta. Onneksi raskaanaoleville on nykyään hyvät ja vaarattomat puudutteet ja suun röntgenkuvia ei nähdä riskiksi, niin kk päästä saadaan tämäkin homma kuntoon, siihen asti väliaikaispaikalla mennään.

Tämä kaikki toimettomuus on turhauttanut ja saanut tunteet pintaan. Itketty on joka päivä kun ottaa niin paljon päähän ja tänään halusinkin piristää itseä ja vaimoakin, joka kyllä uskomattomalla tarmolla jaksaa passata ja huolehtia sekä minusta että Esikoisesta.
Nimittäin, Esikoisen kasvettua ulos vauvavaatteistaan, on kaikki tietysti laitettu sivuun odottamaan Toista Esikoisen äitiyspakkaus-pahvilaatikkoon. Tänään vaimo sitten kantoikin laatikon tuolta vaatehuoneesta, ja alettiin käymään läpi siellä olevia vaatteita, kaikki kokoa 50-68. Halusin tietää, mitä tulevalle vauvalle olisi hyvä hankkia, sillä Esikoinen on kesävauva, ja Toinen talvivauva.

Vaatteiden määrä kyllä yllätti, en todellakaan muistanut, tää meillä on esim bodyjä 50 koossa 10kpl ja 56 koossa 14! Siis aivan järjetön määrä!! Esikoinen oli jo syntyessään 53cm ja käytti jo 2kk iässä kokoa 62. Eihän hän koskaan edes ehtinyt käyttämään kaikkia noita vaatteita :D Saimme Esikoisen aikaan ihan hirvittävästi ilmaiseksi kavereilta vaatteita (etenkin ns. poikaväreissä) ja myös lahjaksi, joten ei ollut niin kontrolloitua se, mitä kokoja kaappiin kertyi. Myöskin kuosit ja värit ovat monen sorttisia, ja kelpasivat Esikoiselle joten saavat kelvata Toisellekin, sukupuolesta viis.
Laatikkoa setviessä kävi myös selväksi, että kaikkea sukista housuihin, yöpukuihin ja kaikkeen muuhunkin on jo aivan tarpeeksi ensimmäisille kuukausille ko'oissa 50-62, että hankintalistalle jäi vain muutama "talvivauvan" vaate.

Tämän jälkeen homma menikin ihan överiksi, koska mikä onkaan ihaninta odotuksessa kuin ostella tulevalle pienokaiselle vaatteita ja tarvikkeita? <3 Ja tietysti myös Esikoiselle, jonka osalta törsäilyä on tehty jo koko kesä ja alkusyksy!
Jos ns sisävaatteissa emme jaksa olla niin nirsoja ja paljon löytyy kirppareiltakin, niin laatu on se johon haluamme panostaa ennen kaikkea ulkovaatteissa, puhumattakaan lastentarvikkeista, huonekaluista jne. Tähän kun yhdistetään kitsaus, niin olemme melkoisia ale- ja tarjoushaukkoja.

Esikoinen näet sai viime jouluna (7kk iässä) ihanan Villawoolin pipon lahjaksi, joka nyt on jo auttamatta liian pieni. Hki Design Marketista pari vko sitten ostettiin tietysti uusi Villawool talvea odottamaan, mutta pelkkä pipo ei taida riittää?! Talveksi saatiin kevyemmin vuoratut Kavatit ilmaiseksi kaverilta ja tori.fi löytyi Sorelit alta 20€. Pienissä ko'oissa kengätkin on niin vähän käytettyjä, (hyvä kun niillä on edes kävelty!) että eivät menetä lestiään ja ominaisuuksiaan samaan tapaan kuin isommilla lapsilla. Didriksonin talvihaalari löytyi niinikään Jollyroomin alesta, samaten kurarukkaset ja fleecekauluri. Haalari on siitä hyvä, että siinä on piilosauma, jonka purkamalla kokoa voi kasvattaa yhdellä, joten mahtuu koko talven varmasti olematta liian iso missään vaiheessa. POP:in myymäläalesta löytyi syksylle ihana keltainen windfleece takki ja XXL:stä kumpparit ja HellyHansenin kuorihousut. Ticketin sadeasu ostettiin jo kesällä jostain verkkokauppa-alesta sekin. Ja niinikään Kavatin syksytennarit tarttui mukaan Tukholmasta POP:in alesta. Ja kaikki on olleet todella hyviä käytössä, ja varmasti kestävät vielä Toisellekin. Alta kaksivuotias taapero kun ei ihan samalla tavalla kuluta vaatteitaan kuin aikanaan leikki-ikäinen.

Tosiaan, jotain silti puuttuu ja ensitöikseen oli tuon vaatesetvimisen jälkeen pakko mennä POP:in verkkokauppaan katsomaan, jos outletista löytyisi mitään asiallisen hintaista, ja tarvitsihan Esikoinenkin vielä syksylle ja talvelle pari asustetta. Mukaan tarttui (tietysti ale hinnoin):
Toiselle:

• Villahaalari 50/56
• Fleecevuorinen villapipo 40/42

Esikoiselle:

• Syksy villapipo
• Syksy villakaulaliina
• Talvi villapipo fleecevuorella
• Talvi fleecevuorattu villatuubikauluri
• Talvi fleecevuoratut villalapaset

Esikoisella alkaisikin nyt tämän shoppailun myötä olemaan kaikki ulkovermeet ensi kevääseen asti.
Ja vauvalle vielä toivotaan pukin konttiin pari ihanuutta POP:lta

Collegehaalari koossa 56

Fleecehaalari koko 62

Lisäksi tarvitaan kypärämyssyt molemmille lapsille ja kasa vaippoja!(äitiyspakkauksen sijaan otetaaan rahat, ja ne varmaan meneekin pelkästään vaippoihin!)

Löysin viime postauksessa mainitsemani vaipparoskiksenkin pillkahintaan verkkokauppa.com ja ajattelin kotiuttaa sen heti kun jaloilleni pystyn. Sittenpä olisikin kaikki, mitä ensimmäisinä kuukausina voisi kuvitella tarvitsevansa, uskomatonta mutta totta!
Niin paljon pystyy Esikoiselta kierrättämään Toiselle, ettei juuri mitään tarvitse ostaa. Kun pikkuvauva menee pinnikseen, niin ostettiin viime kuussa huuto.netistä Muuramen Jolla lelulaatikoineen Esikoiselle tosi hyvään hintaan. Unipesä saadaan perhetutulta ja leikkimaton ostin pari vko sitten tori.fi 5€ hintaan koska lastentarvikeliikkeiden ovh hinnat on vain jotain käsittämätöntä. Turvakaukalo tietysti on tallessa ja tuplarattaitakin vielä harkitaan, sillä meillä on 2 lapsen Thulen pyöräkärryt, kantoreppu, -liina ja -rinkka ja esikoista voi vaikka vetää pulkassa talvella jos hän ei jaksa kävellä.

Uskomattoman pitkä postaus, mutta uskokaa tai älkää, tulen hulluksi jos joudun vielä kauan makaamaan tässä sohvalla.

Puolimatkassa

Vielä ei maali häämötä, mutta voiton puolella ollaan, aika tarkalleen juuri tänään RV 20+6. Jos raskaus menee yli parikin viikkoa, niin puoliväli olisi RV 21+0, joten nyt voisi sanoa että puolet on "lusittu".
Keskiviikkona RV 20+2 meillä oli Naikkarilla erikoislääkärin suorittama rakenneultra, jossa tunnin verran vierähtikin aikaa. Sikiön sydäntä zoomailtiin ja kuvattiin varmaan puolet ajasta, helpotukseksemme aikaisempia arvioita enempää kohonnutta riskiä (n. 5-6%) ei ole synnynnäiselle sydänvialle. Kaikki osaset päästä varpaisiin ovat paikoillaan ja tasaisesti kehittyneet, suu supussa pieni tyyppi siellä jatkaa kasvuaan. Sukupuoli jäi ennakkosuunnitelmiemme mukaisesti arvoiotukseksi ja sitäpä nyt sitten saadaan jännittää syntymään asti.

Mitään liikkeitä ei vielä ole tuntunut, koska istukka on kohdun edessä, mutta eiköhän nekin tulevan parin vkon aikana tule ne tuntemukset. Tosin, apua, tuntuu että mä tunsin juuri jotain, ehkä potkun! Ei mitään hipaisua, vaan sellanen "tök". Kuvittelinkohan vaan.... nyt alkoi jännittää.

Muuten raskaus on sujunut tosiaan hyvin, mutta viimeviikkojen aikana oikeassa pakarassa on asteittain pahentunut iskias-tyyppinen kipu joka nyt on jo äitynyt niin pahaksi, että pakottaa vuodelepoon. Kävelemään ei pysty enää edes 500m siihen verrattuna että vielä 6pvä sitten kävin salilla. Työterveys lekuri määräsi viikon saikkua ja panadolia, mutta menin nyt omatoimisesti varaamaan huomiselle (apua nyt potkii!!!!) osteopaatille ajan ja toivotaan että sieltä saisi helpotusta. Olen vähän omatoimisesti googletellut oireita ja oirekuvaus todella vahvasti viittaa takalantion vaivoihin: Raskaus ja selkä, Duodecim-lehti
Työterkka ei luonnollisesti mitään diagnooseja tehnyt, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiin, koska en todellakaan kestä näitä kipuja loppuraskautta saati aio niitä vain panadolilla lääkitä vuodelevosta puhumattakaan. Tarkoitus olisi päästä mahdollisimman pian takaisin treenaamaan. Ja ajattelin itseasiassa myös soittaa neuvolaan huomenna, josko kunnalliselta puolelta saisi lähetteen fyssarille ja säästyisi vähän kuluja.

Kova himotus on tullut myös shoppailla tulevalle vauvalle kaikenlaista, vaikka oikein millekään ei ole tarvetta. Ainoastaan tein varauksen yhteen vauvatarvikeliikkeeseen vaipparoskiksesta, kun löytyi todella edulliseen hintaan. Heillä ei ollut hyllyssä sitä, mutta tilauksessa. alkaa meinaan noi Esikoisenkin hajut olemaan jo sitä luokkaa, että kun siihen yhdistetään tulevan vauvan sinappikakka, niin ei tuolla kylppärissä enää pysty hengittämään jos joku erehtyy avaamaan tuon poljettavan roskiksen, siitäkin huolimatta, että vaipparoskis tyhjennetään meillä jos nyt ei jokapäivä niin vähintään joka toinen.

Eilen tulimme ulos raskauskaapista somessa, kuitenkaan emme vielä sen vertaa, että kertoisimme kumpi meistä on raskaana. Tämä siksi, ettemme koe asialla olevan merkitystä, ja se tulee sitten aikanaan ilmi heille, joita juuri tämä detalji erityisesti kiinnostaa. Kysykööt meiltä sitten erikseen.

Juupa juu, mitäpä muuta. Jos tässä nyt viikko kerta pitää saikutella ja vielä kaksi viikkoa olisi lomiakin pidettävä ennen 23.12 virallisesti alkavaa äitiyslomaa(johon on 14 viikkoa), niin eipä noita töitä enää ole kuin 11 viikkoa! Herranen aika. aika juoksee.

Omaa-, parisuhde- ja perheaikaa

Eilen tuli pitkästä aikaa taas vietettyä aikaa ihan kaksin Waimon kanssa kun kävimme istumassa iltaa ystävien tupari-kihlajaisissa. Oli jopa yllättävän hauskaa, vaikka emme tunteneet kuin yhden vieraista etukäteen ja tupa oli aivan täynnä, olipa vaan hyvin avointa ja sosiaalista porukkaa niin oli helppo tulla juttuun. Esikoinenkin meni unille nätisti mummun hoitaessa häntä meillä kotona, on se onni kun nuita halukkaita hoitajia löytyy :) Kesälomalla oli tarkoitus käydä vähän illallisella kaksin, mutta se sitten jäi kun tuli ravattua mökiltä toiselle ja käytyä ulkomaillakin siinä välissä, loma vähän hurahti.

Meillä on tähän asti ollut keskimäärin kerran kuussa tai vähintään kahdessa kuukaudessa jokin kahdenkeskinen meno, treffit tai juhlat, ja on koettu tärkeäksi ottaa aikaa ilman lasta ja arkihässäkkää. Saa vaan olla ja keskittyä toisiinsa ja puhua muustakin kuin arki ja kotiasioista. Ja tietysti pussailla <3

Toisaalta, tärkeää meidän perheessä on myös yhdessä tekeminen. Omia harrastuksiakin saa toki olla, itse käyn salilla ja toisinaan iltaisin musat korvissa koirien kanssa kävelyllä ihan itsekseni. Koirat ovat kuitenkin meillä koko perheen harrastus ja niiden parissa touhuillaan koko perhe. Esikoinen nyt kävelemään opittuaan haluaa osallistua aktiivisesti korien ruokintaan ja taluttaakin hän haluaisi. Koirat ottavat pienokaisen rauhallisesti ja käyttäytyvät oikein hienosti kun lapsi antaa niille herkkuja tai ruokaa.
Toinen koko perheen harrastuksemme, jo vuosi sitten syksyllä alkanut vauvauinti sai tänään jatkoa perheuinnin muodossa. Hurjaa ajatella, että ensi syksynä pääsemme jo kahden lapsen kanssa uimaharrastukseen viikonloppuisin!
Waimo on lisäksi käynyt muskarissa ja vauvajumpassa esikoisen kanssa. Itse toivoisin että toisen lapsen myötä Esikoisen saisi kerhoon pariksi tuntia viikossa, mutta itsenäisille kerhoille (joissa vanhempi ei siis ole paikalla) on usein 2v ikäraja, joten pitää katsella sitten perhekerhoja tai jotain muuta aktiviteettia johon on helppo mennä kahden lapsen kanssa.

Waimo on ainakin painottanut, että kotona istumiseen tuo tervettä vastapainoa lähetä vahän ihmisten ilmoille kun näkee muita vanhempia lapsineen ja saa aikuisseuraa päiviin. Vaikka lapsi on miten ihana, joskus arki saattaa tuntua puuduttavan yksitoikkoiselta kotona. Tuolla reilu vuoden ikäisellä on jo rutiinit ja helpompi lähteä leikkipuistoihin kun arki on lähes vaipanvaihtojen tasolla aikataulutettua, mutta toista se tulee olemaan kun pieni vauva tulee taloon taas. Silloin perheen tuki, irtiotto treffit vaimon kanssa ja omat sekä kokoperheen harrastukset kyllä ovat niitä juttuja jotka pitävät arkea ja päätä kasassa.

Suosittelemmekin kaikille tuleville vanhemmille oikeasti ottamaan sitä yhteistä aikaa ilman vauvaa/lapsia ja myös vaalimaan niitä yhteisiä hetkiä koko perheen kesken. Ihan omasta kokemuksesta, voimme sanoa että arkemme on tasapainossa ja stressitöntä kun on sopivassa suhteessa sitä omaa-, parisuhde- ja perheaikaa :) <3

Ulos raskauskaapista - RV 17

Tulimme ulos raskauskaapista sekä työssä että perheen parissa. Näin pitkälle se venyi, raskausviikolle 17 asti, että sain asiasta edes omalle isälleni kerrottua. Muu ihan lähiperhe tiesi jo asiasta 12vko ultran tienoilla, mutta isäni kanssa välini ovat viilentyneet viime vuosina niin paljon, etten halunnut asiasta puhua hänelle aiemmin. Oikeastaan painetta alkoi tulla siitä, että tämä raskaus alkaa jo pikkuhiljaa näkyä ja lisäksi äitini oli jotenkin hankalaa olla yksin tämän uutisen kanssa.

Sanainen arkku tuli töissä avattua myös pomolle, joka sen sitten johtoryhmän kesken jakoikin seuraavana päivänä. Hyvä niin, tiedän etukäteen töissä tarvittavan järjestelyitä minun tuuraajan rekryämiseksi. Pitkin viikkoa, olenkin sitten työkavereiden kanssa ottanut asian puheeksi ja saanut vain positiivista palautetta ja onnitteluja. Muutama kertoi jo arvanneensa jotain, kun minulle ei viime perjantain kuoharilasi kelvannut ja eilen pidin bolakorua töissä. Tarkat silmät ja hoksottimet porukalla!

Tässä viimeisen parin kk aikana olen ollut pariin otteeseen flunssassa ja liikunta on jäänyt hyvin vähälle. Olen tietysti käynyt neuvolassa muutamaan otteeseen tässä samalla, ja järkytyksekseni painoakin on liikkumattomuuden vuoksi tullut puolen kilon viikkotahtia, jo tässä vaiheessa! Toissa päivänä oli kuitenkin ensimmäinen neuvolalääkäri, ja oi onnea, paino ei ollut 2vko aikana noussut vaan tullut puoli kiloa alaspäin. Selkeästi vain liikunnan uudelleen aloittamisen vuoksi, sillä olen vihdoin tervehtynyt ja päässyt taas viimeiset pari vkoa käymään kunnolla pitkillä kävelylenkeillä ja salilla muutamaan otteeseen.

Tässä raskaudessa kaikkein eniten itseasiassa ahdistaakin käsiin räjähtävä painonnnousu. n.15kg extran kanssa pystyisin vielä elämään, mutta liikunnalliselle ihmiselle olisi kyllä kova pala jokin 25kg painonnousu, jossa saa kyllä jo tehdä syömisenkin kanssa töitä ja kerätä silkkaa fläsää reisiin, jotta onnistuu.
Onneksi raskaus on toistaiseksi hyvin oireeton ja jaksan hyvin treenata. Energiaa on kuin ihan normaalitilassakin ja etenkin syömiset on hyvällä mallilla, kun verensokereiden vuoksi on ihan pakko syödä säännöllisin väliajoin, 5krt päivässä. mitään roskaruokamättö himotuksia ei ole ja ainoa jota ei niin kamalasti tee mieli on liha, jota en sen vuoksi syökään joka päivä. Sekin pelkästään positiivista.

Eilen tapasimme ystävämme, joka on minua reilu 3vko edellä raskaudessa ja hänellä on jo ihan kunnon maha. Tokihan hänelle on tulossa toinen ja maha usein silloin pullahtaa nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Heillä tulee lapsille saman verran ikäeroa kuin meilläkin tulee olemaan uuden tulokkaan ja esikoisen välillä. Tuli siinä sitten puheeksi mm. tuplarattaat, joiden ostamista todella mietimme ja harkitsemme, etenkin siltä kannalta, että tarvitaanko niitä todella.
Talvella on joka tapauksessa ihan perseestä lykkiä vaunuja pihalla lenkkeilymielessä ja meillä on jo todella hyvät yhdistelmärattaat,  BobyJogger Summit X3 joita ei saa Suomesta tuplaratas versiona. Esikoinen osaa jo kävellä ja puolen vuoden päästä varmasti vieläkin paremmin, niin toivoisin että selviäisimme pelkällä rattaisiin asennettavalla seisomatuella, ja pulkalla lumien yli.
Voihan toki käydä niin, että esikoinen siitä taantuu ihan vauvan tasolle, eikä suostu kävelemään jos vauva nukkuu kopassa, mutta ei vaan huvittaisi isoa tuplaratas rotiskoa nyt eteiseen ottaa alkuunkaan.
Jos jollain on jotain kokemukseen pohjaavaa mielipidettä asiaan, kommentointi on vapaata!

Ajatuksia vanhemmuudesta

Kesälomaa on takana pari viikkoa ja vielä viikko edessä. Raskausviikoissa polkaistaan huomenna käyntiin kuudestoista vko eli 15+0.
Loma onkin ollut hektinen tähän asti, vietimme viikon Ruotsissa reissun päällä ja neljä päivää mökillä touhuten. Nyt ollaan vajaa viikko tässä kotona, onkin tullut hoidettua  puutarha-askareita ja pieniä kodin kunnossapitojuttuja.
Loman kuluessa Esikoinen on ottanut aimo harppauksia kehitykseessän, monella saralla. Hän viihtyy entistäkin paremmin vieraiden/puolituttujen leikitettävänä, eikä äidin nilkassa tarvitse enää kokoajan roikkua. Käveleminen sujuu koko ajan paremmin ja kaikkea pitäisi päästä kokeilemaan, mm keittiön kaappien ovet alkaa avautua! Esikoinen muös alkaa nyt haluamaan ennemmin minun kuin äidin syliin, ja se on hyvin uutta.

Tuota touhuumista katsellessa olemmekin vaimon kanssa keskustelleet vanhemmuudesta, ja etenkin sosiaalisen ja biologisen vanhemmuuden eroista. Luin erittäin koskettavan ja itseä lähelle tulleen postauksen aiheesta 2Brides2Mummies blogista joka kirvoitti keskusteluun vaimoni kanssa. Olemme tietyllä tavalla tutussa tilanteessa, eikä raskaus tai vatsassa kasvava vauva ole mielessä joka päivä. Toisaalta, tilanne on meille molemmille siinä mielessä uusi, että koemme nyt sen toisen puolen kolikosta. Molemmat roolit, sekä biologisen että sosiaalisen vanhemman roolit. Kertoessamme raskauksista ja tulevasta suvunlisäyksestä, olemme saaneet oikein onnellisen ja innostuneen vastaanoton molempien sukujemme taholta, ja biologinen side tai sen puuttuminen ei ole näyttänyt olevan mikään merkityksellinen asia. Meidät nähdään niin vahvasti parina, olemmehan olleet parisuhteessa jo kohta 10 vuotta, eikä meidän juuri valintojamme ole tarvinnut selitellä.
Siltikin muutama kummallisuus on toden totta jäänyt mieleen raskausajalta ja sen jälkeen, ja herättänyt meissä ihmetystä. Alla yksi esimerkki.

Vaimoni äidiltä eli anopiltani meni hyvin kauan, reippaasti yli puoli vuotta, ennen kuin hän ymmärsi alkaa kutsumaan minua myös äiti-nimelläni (mami) Esikoisemme kuullen, vaimoni on näet lapsillemme "äiti". Alkuun en juuri jaksanut asiaa noteerata, mutta pikkuhiljaa se alkoi ärsyttää ja keskustelinkin vaimon kanssa, että jos asia ei pian muutu niin voi olla että olisi keskustelun paikka hänellä äitinsä kanssa. Mielestämme tämä on ennen kaikkea outoa ja suorastaan tahditonta jo siitä syystä, että kuka tahansa voi määritellä itseään kutsuttavan esimerkiksi äidiksi ja isäksi, äidiksi ja isiksi, mamiksi ja isiksi, äidiksi ja mammaksi, äidiksi ja papaksi jne jne, joten miten voi olla niin vaikeaa sisäistää se että me emme ole lapsillemme "äiti ja -etunimeni-" vaan "äiti ja mami" ja sillä hyvä. Ärsytyksissämme menimme ajatuksissamme jopa niin pitkälle, että alkoi melkein kaduttaa valitsemamme nimitykset. Olisi melkein pitänyt sekoittaa pakkaa niin, että vaimoani olisi kutsuttu vaikkapa mamiksi tai mammaksi ja minua äidiksi. Olisiko ollut parempi, jos olisimme molemmat olleet jotain muuta kuin äiti? Onko äiti-nimityksellä on niin vahva kaiku suomenkielessä, että se ikäänkuin on jotain enemmän kuin kaikki muut nimitykset, "äiti on enemmän äiti kuin mitä mami/mamma on äiti", jos saatte ajatuksesta kiinni?
Noh, pakka tietysti sekoittuu siinä vaiheessa kun tuleva vauvamme saapuu maailmaan, ja edelleen vaimoni on hänelle äiti ja minä mami. Ja on niillä muillakin ihmisillä ollut vaikeuksia tuon mamin kanssa, niin uuden asian edessä kuitenkin moni on, että pakko vähän antaa anteeksi, niin kauan kunhan ymmärtävät olla kutsumatta minua lapsilleni etunimelläni.

Vauvavatsa ei vielä juuri kasvamaan päin ja turvotus on helpottanut huomattavasti. Hajamielisyyksissä mökillä löhötessä viime perjantain neuvolakäynti unohtui, koska muistin sen olevan vasta huomenna. Pitää siis varata uutta aikaa heti huomenaamusta. Sain myös kutsun Naistenklinikalle 20vko ultraa varten joka on 14.9. Tuota päivämäärää ajatellessa tajuaa, että aika menee todella nopeasti! Puolivälin rajapyykki häämöttää jo. Ajatuksena olisi kertoa töissä raskausuutiset tuon ultran jälkeen, mutta saas nähdä paljastaako maha asian ennen sitä, paisuminenhan voi nimittäin alkaa ihan yllättäen.

Ensi viikolla tiedossa vielä mökkeilyä kaveriporukalla ja ehkäpä sienestystäkin :) Mustikat, mansikat ja karviaiset tosin täyttää jo pakkasta sen verran, että saa nähdä mahtuuko sinne mitään sieniä.

Kohti toista kolmannesta

Tämän viikon keskiviikkona, RV 12+2 kävimme Hyvinkään sairaalassa NT-ultrassa.
Synnynnäisen sydänvikani takia sekä raskauden suunnittelu, raskausaika että sikiön seuranta tehdään hiukan normimeininkejä tarkemmin ja täten NT-ultrakin oli lääkärin suorittama.
Ultraushuone oli tavallista isompi, paikalla oli kaksi lääkäriä ja vaimoni sekä esikoinenkin pääsivät mukaan. Normaalisti lapsia ei ultraukseen saa viedä, ja jos yrittää kuten me lopulta hoitajan puutteessa teimme, riippuu kätilöstä/lääkäristä salliiko. Esikoinen olikin todella kiltisti ja ihmetteli ruutua vaimon sylissä.

Ultraus tehtiin ensin alakautta, ja sen jälkeen vielä vatsanpeitteiden päältä. Kaveri liikahtelikin jonkin verran, ja saatiin monta kuvaa mukaan. NT mittaus oli 0,7mm ja itseasiassa tänään saimmekin jo Down-riskin yhteisseulan tulokset kotiin negatiivisina. Tietysti helpottava uutinen tässä kohtaa!

Joka tapauksessa, kävimme lääkäreiden kanssa läpi minulle viime syksynä tehtyjen sydäntutkimusten tuloksia ja sain lähetteen rakenneultraan Naistenklinikalle spesialistilääkärille. Syy tähän on se, että Naikkarilla on tarkemmat ultrausvälineet ja lasten sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri joka osaa tarkemmin tulkita sikiön sydänrakenteet jo 20vko ultrassa mahdollisten perinnöllisten sydänvikojen bongaamiseksi. Koska oman sydänvikani perinnöllisyys on yksi suuri mysteeri, suvussani ei nimittäin sydänvikoja ole, olen vain hyvilläni kun tutkimukset tehdään vauvalle juuri niin tarkasti kuin voidaan, vaikkei varsinaisesti riskiä tai syytä huoleen pitäisi olla normaalia enempää, varsinkin nyt NT-ultran tulosten valossa.

Koska sukupuolta emme kuitenkaan välittäisi 20vko ultrassa tietää, pitääpä muistaa sitten sanoa ultraavalle lääkärille, ettei zoomaile niillä supertarkoilla vehkeillä sinne strategisille alueille! ;)

Tähän mennessä siis vain hyviä uutisia, kaikki on kuten kuuluukin. Nyt alankin jo odotella, koska tämä väsymysoire oikein alkaa helpottaa? Mitään salamahepotusta ei ainakaan vielä ole näkynyt vaikka toinen kolmannes strattaa ihan näinä hetkinä.

Ajatuksia odotuksesta

Toisen lapsen odotus on erilaista kuin esikoisen, vaikka molemmissa tapauksissa raskaus onkin meistä kullekin se ensimmäinen. Esikoisen odotukseen verrattuna, sitä elää niin paljon enemmän hetkessä, tuossa yksivuotiaassa riittää ihmettelemistä ihan jokaiselle päivälle, eikä raskautta edes muista joka hetki.
Muistettavaa riittää jo mama-vitaamiinien syönnissä ja päivän kahviannoksien sääntelyssä ja siinä että muistaa katsoa sitä kalenteriakin, ettei vaan unohdu neuvolakäynnit tai muukaan.

Oireita ei juurikaan ole, turvonneita rintoja ja väsymystä lukuunottamatta. Reilu viikon olen tässä ollut kovassa flunssassa ja se on verottanut jaksamista entisestään. HKI Pridetkin meni sairastamisen vuoksi ohi :(




Tässä väsymyksen keskellä, väkisinkin mietityttää, kuinka sitä sitten jaksaa vastasyntyneen ja reilu puolitoistavuotiaan kanssa kotona yksin päivät. Kuinka saada esikoinenkin nukkumaan päikkäreitä niin, että vauva nukkuisi samaan aikaan ja itsekin saisi levättyä? Puolitoistavuotias kaipaa ulkoilua, leikkiä ja seuraa, mutta kerhoihin ei vielä alta kaksivuotiasta saa. Parivuotiaan saa sitten jo muutamaksi tunniksi kerhoon pari pvä viikossa, mutta se ei auta alussa. Pitää varmaan keskustella muutaman lapsiperhe-kaverin kanssa, että pidetään aktiivisesti leikkitreffejä niin isommat lapset voivat leikkiä ja pystymme antamaan toisillemme aikaa muuhun.

Raskaudesta on vasta kerrottu äidilleni, muiden osalta odotellaan vielä sinne 12vko ultran jälkeiseen aikaan. Kuumotus on ajoittain kova, mutta maltamme yhä pitää asian vain omassa tiedossa käytännössä. Kesä jatkuu, jatkukoon! Ehkäpä palailen blogin pariin np-ultran jälkeen.

Pienen alku

Siellä se pamppaili, pienen alkion sydän, joka vastasi rv 7+2 eli päivää edellä mennään. Nyt tästä kaikesta tuli konkreettisempaa,  on helpottavaa tietää kaiken olevan kuten kuuluukin.
LA saatiin 30.1.

Neuvola on varattu vko 10 ja samalla verikokeet down-seulaa varten. 12 vko np-ultra osuu heinäkuun lopulle ja 20vko syyskuun alkuun. Koska kesä on nyt tulossa, tulee aika varmasti menemään kuin siivillä!

On tämä vaan ihmeellistä ja jännää kaikkinensa.

Alkuraskauden pahoinvointi

Eeiii mitään sellasta, tosi hyvä olo on ollut, mitä nyt väsyttänyt aika tavalla nyt pari viikkoa. Puoliso tunsi Esikoista odottaessaan vain kausittaista etomista tiettyjä ruoka-aineita kuten lihaa kohtaan, mutta ihmeemmin ei ollut olotiloja.

Noh, tänään tuli asiaan muutos! 7+0 pärähti raskausviikkoja täyteen ja työpäivän päättyessä oli tullut käytyä pariin otteeseen raivolaattaamassa ja ripuloimassa. Lopulta olotilat otti luovutusvoiton ja lähdin kotiin 20 min aikaisemmin. Työmatka on vain 15min autolla, mutta autossakin oksensin suuhun ja käsille liikennevaloissa. Hyi helvetti. Oli aika esteettistä sylkeä sitä kamaa suusta kotipihassa, kun on ensin ajellut suu täynnä oksennusta muutaman kilometrin.
Tämä ilta tässä onkin sujunut sitten 40min välein vessassa oksentaen, ja enää sappinesteitä on jäljellä. Melkoisen heikko olo, päivälliseksi desi riisiä, huoh.

Huomenna olisi heti aamusta alkuraskauden ultra, mutta sitäkin enemmän jännittää melkeen nämä olotilat, että kuinkahan tästä kehittyvät tulevina päivinä ja viikkoina. Onnea vain kaikille heille, joilla erityisempää pahoinvointia ei alkuraskaudessa olo. Pahoin pelkään etten kuulu siihen kastiin. Ja edelleen väsyttää!

Salaisuus

Tämä raskaus on salaisuus, suuri sellainen, josta emme ole kertoneet kuin kolmelle tuttavaparikunnallemme. Kahdelle heistä, naispareja molemmat, kerroimme jo yritysvaiheessa, koska he ovat olleet tukenamme jo Esikoista yrittäessämme. Oli jotenkin luontevaa hakea tukea saman tien läpikäyneistä ystävistä, joilla on asiaan syvempi ymmärrys. Kolmannelle tuttavaparille kertominen oli sattumaa. Heillä sattuu olemaan Esikoistamme 5vko vanhempi lapsi, ja he kertoivat meille uudesta raskaudesta pari viikkoa ennen kuin tämä Toisen plussa pärähti meillä testiin. Tuntui jotenkin mukavalta kertoa heille, että meidän toisillakin lapsilla tulisi olemaan n. 5vko ikäero näillä näkymin. Saas nähdä tuleeko tälläkin kertaa samaa sukupuolta ;)

Mitä tulee sitten omiin sukulaisiimme ja laajempaan ystäväverkkoon tai työkavereihin, emme ole asiasta puhua pukahtaneetkaan. Esikoisen kohdalla kaikki oli hyvin uutta ja ihmeellistä ja kerroimme jo yritysvaiheessa omille äideillemme ja muutamalle sisarelle projektistamme. Onneksi onnistuminen tuolloin tapahtui ensimmäisestä inseminaatiosta, emme joutuneet käymään läpi kysymysten tulvaa tai tai sääliä/voivottelua jos raskaus olisikin antanut odotuttaa itseään. Toisen kohdalla halusimme ja haluamme edelleen toimia eritavalla. Emme ole selkeästi tuoneet julki, kumpi meistä tulisi kantamaan jo sukulaisten paljon toivoman seuraavan vauvan. Kierrellen ja kaarrellen olemme kysyneille vastanneet, että toivomme lasta pienellä ikäerolla, mutta saa nyt nähdä koska teemme asialle jotain.
Emme osaa oikein sanoa, kuinka suurena yllätyksenä tämä nyt tulee kun suunnittelemme asian paljastavamme RV13 tienoilla.  Ajattelimme järjestää pienet kesäjuhlat kotonamme ja siinä yhteydessä sitten paljastaa ilouutisen, mikäli sellaisia on NT-ultran jälkeen vielä kerrottavana.

Työpaikalla kerromme asiasta vasta lähemmäs RV20, aikaisintaan RV16 kun lomaltapaluu koittaa. Ajatuksena on, että haluamme raskauden olevan mahdollisimman varmasti etenevä, ettemme sitten joudu käsittelemään pettymystä keskenmenosta useiden ihmisten kanssa. Uuteen yritykseenkin lähteminen sujuisi mahdollisesti kivuttomammin kun ei tarvitse kerta toisensa jälkeen avata keskenmenon haavoja niin perheiden, ystävien kuin vielä työkavereidenkin kanssa.

Toivottavasti kyytiläinen nyt pysyy silti matkassa, liikaa ei sovi huolehtia, pitää nauttia <3

5+1

Varasimme ajan alkuraskauden ultraan klinikalle 14.6 rv7+1 ja lisäksi neuvolaan ja down seulontaan ajan rv10+4. Nyt kun on jotain odottaa, tulee asiasta hiukan konkreettisempaa, vaikka vaikea tätä on silti uskoa. Meille on edelleen tulossa Toinen ja todella toivon että kaikki on parin viikon päästä edelleen kuten kuuluukin ja saadaan pikkumytyn sydänäänet kuuluviin.

Esikoinen viettää viikonloppuna yksivuotissyntymäpäiviään, ja melkein herkistyttää, kun hän on nyt innoissaan opetellut kynttilän puhaltamista, ja oppinutkin sen! Nyt sitten toistoja pitääkin tehdä, kun on niin hassunhauskaa.
Iltavillien lomassa, meillä myös harjoitellaan seisomaannousua ilman tukea. Karhukävelyasennosta hän osaa nyt nousta seisomaan ja pysyykin seisoma-asennossa melkein puoli minuuttia ennen kuin innostusjännitys ottaa vallan ja tömähdetään pepulleen hihkuen taputtamaan omalle huippusuoritukselle. Lapsen riemua on niin mahtavaa seurata, kun uutta opitaan koko ajan.

Raskaus mietityttää, oireita ei edelleenkään ole satunnaisia mahatuntemuksia ja arkoja, pingottuneita rintoja lukuunottamatta. Hiukan tuntuu että turvottaa ja se tuo vähän sellaista itseinhon sekaista tunnetta kun kovat salitreenit ei vaan saa tota vatsankasvua kuriin tulevinakaan kuukausina.

Olenkin jo valmiiksi katsellut erilaisia laser/valoimpulssi tms hoitoja, joita sitten suoritan synnytyksen jälkeen muodottomaksi tiikerikuvioiseksi muuttuneelle vatsalleni. Jotenkin tuo raskausarpivatsa on se ainoa epämielyttävä ajatus tässä koko hommassa. Synnytys ja kaikki kivut menee vielä, mutta ne arvet. Minulla on vielä sellainen ihotyyppi, että niitä aivan varmasti myös tulee ihan sama kuinka paljon lotionia mahaansa hieroo. Plääh.

Innolla silti kohti kesää, huomennahan se virallisesti alkaa, ensimmäinen kesäkuukausi :)

Positiivari

Ei voi muuta sanoa kuin JES JES JES! Kolmas, luonnonkiertoon tehty inssi tuotti onnistuneen tuloksen, plussa tuli CB viikkonäytölliseen testiin Raskaana 2-3!
Tunnelma on nyt hyvin epätodellinen, mutta silti odotettu tulos kaikkien kuluneen viikon tuntemusten jäljiltä. Tänään siis dpo14, eilen tuli OneStepiin haaleaakin haaleampi viiva testiajan puitteissa. Tänään haalea viiva, ja oli pakko ostaa CB selkeyttämään tilannetta.
Nyt toivotaan tarrasukkia ja jämäkkää liimaa, että pieni pysyy kyydissä. Alkuraskauden ultrassa ajattelimme käydä, kuten oli Esikoisenkin kohdalla. Tästä se odottaminen vasta alkaakin, nopealla laskulla LA osuisi helmikuulle, ja pikkuisilla tulisi 1v 8kk ikäeroa.

Oi onnea <3

Tuskallinen odotus

Aika matelee, ei varmaankaan koskaan ole mennyt näin hitaasti. Tänään on dpo12. Raskausoireiksi tunnistettavia oireita, vihlomisia on ollut vasemmalla puolella jo 6 vrk, välillä enemmän välillä vähemmän. Menkat pitäisi alkaa maanantaina. Tiistaiksi oli itselle luvattu ensimmäinen testipäivä. Tämä lupaus ei pitänyt, ja  nyt sitten pää on vieläkin enemmän lähes räjähtämispisteessä.

Torstaina, testasin CB viikkonäytöllisellä (järkyttävän kalliilla) testillä negatiivisen, Ei raskaana. Alkoi ahdistaa, mistä nämä tuntemukset sitten johtuvat? Muutaman tuntia myöhemmin avasin jo roskikseen heitetyn testin (voi apua!! haha ) ja siellä oli kolme viivaa! Ei pelkkä tarkistusviiva, vaan molemmat raskautta indikoivat viivat! Tottakai, tulos tuli luettua vasta useita tunteja testin jälkeen, mutta silti. Kävin netistä lukemassa kokemuksia, ja tälläisestä "muhineesta testistä" käytetään usein nimeä "roskishaamu". Alkoi naurattaa, justiinsa joo. Noh, ehkä meistäkin nyt tuli "roskishaamujen" metsästäjiä....
Ja niin siinä vähän kävikin, nyt kaksi aamua on testattu RFSU:n Onestep liuskatestillä, perjantaina "roskishaamu" ja tänään puhdas negatiivinen. (halpoja testejä, saa mm. Lidlistä) Tuntemuksia yhä on, mutta voihan olla, että tämä yritys päättyy nyt niin, että alkio yritti kovasti kiinnittyä, mutta ei onnistunutkaan, mikä selittäisi nuo haamut.
Kaikki tämä sekoilu noiden testien kanssa on johtanut siihen, että tuntitolkulla netistä kaivelee ties miltä vauva-foorumeilta tietoa aikaisista ja myöhäisistä plussista, eri testien tulkitsemiista, oireista ja muusta. Aivan silkkaa itsensä kiusaamista ja ajan tuhlausta!

Esikoisen kohdalla eka plussa tuli vasta dpo16. Testailua oli dpo9, dpo11 ja dpo13, kaikki negatiivisia. Tuolloin vain tuntemuksista saattoi sanoa, että toivo ei ole vielä mennyt, koska tuntui siltä että on raskaana. Ja näin sitten olikin. Yhtälailla, vielä ei toivo ole heitetty. Ehkäpä emme voi olla testaamatta nyt jatkossakin joka päivä, kunnes joko menkat alkaa tai haamu vahvistuu plussaksi. Kerran kun tälle piinailufiilikselle itsensä päästi, lähti ihan lapasesta!

Kaikille muille suosittelisin tässä piinailun lomassa: Testatkaa vasta kun menkat myöhässä! Säästyy rahaa ja hermoja ja pettymyksiä negatiivisista tuloksista testissä.

Oireet olemattomat?

Voi oireiden kyttäys sentään! Ei tässä ole mitään tolkkua enää. Kaksi piinailusykliä meni vailla juuri minkäänlaista ihmettelyä, juurikaan asiaa ei mietitty. Mutta nyt! Jotenkin on tällä kertaa erilainen olo ja pitikin mennä niitä oirelistoja opiskelemaan.

Kolmisen päivää on tuntunut ajoittain ihmeellistä, lähes nivusen seudulla olevaa juilintaa vasemmalla puolella, vienona, mutta silti sellaisena että siihen havahtuu aika-ajoin. Tuntuu siltä, kuvitteleeko sitä kaiken vai onko tässä nyt jotain? Oliko lauantaina vain niin kova salireeni, että hermot tukossa lihaspumpin alla tai jotain. Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa liikaa, vaikka vaikea sitä on poiskaan mielestä työntää kun oudot tuntemukset jatkuvat.
Eilen illalla sitten nukkumaan mennessä vilkaisin tissejä peilistä, hetkinen onko nää isommat? Ei voi olla, ehkä Suomen huikea peli Kanadaa vastaan sai johonkin onnenhuumaan ja näin väärin. Aamulla herätessä kävelin taas paidatta vessan peilin ohi, ei hitto, kyllä nää nyt on vähän turvoksissa. Äkkiä takaisin sänkyyn, jossa vaimo ja Esikoinen vielä nukkui, oli pakko saada vaimon mielipide. Silmät vielä ummessa, käsi tissillä, joo nää on ihan pinkeenä, tää on aika selvä merkki.
Vaimohan synnytti esikoisen ja hänellä on omat tuntemukset vielä tuoreessa muistissa. Pieni toivon lisäys näistä merkeistä nyt kyllä tuli, ÄRSYTTÄVÄÄ! Tästäkään huolimatta, sitä päätöstä en pyörrä, että raskaustestin teen vasta ensi viikon tiistaina, kun pitäisi olla uuden kierron kp2, eli menkat selkeästi jo myöhässä.

Eilen oli puhelu klinikkalääkärin kanssa ja päätimme, että mikäli tämä yritys ei onnistu, seuraavaan kiertoon otetaan tueksi piikitettävä hormooni jolla yritetään saada kaksi johto follikkelia aikaan. Lääkärin näkemystä kysyttiin, jonka jälkeen selkeästi toimme esille, että tämä olisi se mitä me haluaisimme, vaikka hormooneille ei lähtökohtaisesti olekaan tarvetta. Halutaan laittaa nyt kaikki paukut vikaan inseminaatioon, kääntää ne järkevät lisäapu kortit.

Jälleen, TOIVOTTAVASTI siihen  nyt ei tarvitsisi ryhtyä ja kaikki tähdet ja ennusmerkit olisivat nyt meidän puolella.

Malttamaton Mami

Menipä hän sitten lukemaan alkuraskauden oireista, ensimmäistä kertaa. Jaa miksi? Koska alkaa tulla malttamaton olo, pitäisihän tämän nyt hemmetti soikoon onnistua, ei voi olla näin vaikeata. Kolmas inseminaatio vasta, piinapäiviä viikko edessä, ja nyt jo tuntuu turhauttavalta. Jotenkin tässä nyt nämä fiilikset koko homman suhteen näköjään heittelee päivästä toiseen!

Huomenna juttelen hoitavan lääkärin kanssa. Ajattelin ehdottaa, että ottaisimme tueksi neljänteen yritykseen jotain hormonia, jotta saataisiin aikaan kaksi johtofollikkelia, ja sillä tavoin paremmat mahdollisuudet. Tuntuisi jotenkin rankalta hypätä luonnonkierto-insseistä suoraan kovia hormonihoitoja edellyttävään IVF kiertoon. Kai tässä olisi järkeä? Katsotaan mitä lääkäri sanoo.

Eilen oltiin taas puistossa Esikoisen kanssa, hän kävelee yhden käden tuella ja yrittää syödä kissanpissaista hiekkalaatikkohiekkaa, yök! Miksei noihin kunnan hiekkiksiin voi laittaa katteita, olisi vähän kivempi leikkiä kun ei kamala käry käy nenään. Tekisi mieli koiranpentuja, monikossa.

Voiko elämää suunnitella?

Jo esikoisemme kohdalla mietimme kovasti, onko hetki oikea lapsen tulemiselle?
Kakskymppisinä olimme sitä mieltä, että kaskvitosena voisi olla hyvä hetki, tuo vaan koitti voi niin nopeasti. Kaikki koulut kesken ja ihan liikaa kaikkea muuta. Haaveilimme asunnon ostosta ja matkustelimme, siihen hetkeen ei vaan sopinut vauva ja kuin yhdestä suusta vauvahaavce siirrettiin nällä sanoin: "kolmekymppisenä sitten".
Asunto sitten ostettiin, remontoitiin sitä kaksi ja puoli vuotta. Koulut käytiin, tuli vakiduunia ja muutama koira ;) . Ja kuumottava kolmekymppiäkin alkoi lähestyä! Yksi ilta sitten pitkän ystävien kanssa käydyn keskustelun jälkeen, jäätiin miettimään, onko nyt jo se "sopiva hetki". Ja tuleeko sellaista täydellistä hetkeä? Halutaanko me lapsia varmasti?
Ja sitten tulikin kiire, halutaan lapsia, ehditäänkö vielä ennen kolmea kymppiä?! Ja sisaruksen toive oli selvä jo alusta asti, mahdollisimman pienellä ikäerolla. Enää ei haitannut, vaikka koulut oli vieläkin vähän kesken ja haaveiltiin jo isommasta asunnosta. Vaikka koirienkin hoitoon menee tuhottomasti aikaa ja salillakin on pakko päästä käymään.

Näin jälkikäteen kun seurailee tuota pian yksivuotiasta, maailman ihaninta esikoista, ei elämäänsä enää toiseksi vaihtaisi. Ei vanhemman rakkautta lastaan kohtaan voi kenellekään sanoiksi pukea, niin ihmeellinen on ollut tämä matka. Ja sitä varmemmaksi on tullut, että sisaruksen haluamme leikkikaveriksi. Toivottavasti tämä yritys onnistuisi, vielä viikko ennen kuin uuden kierron pitäisi alkaa.
Niin ja ne koirat on saatu hoidettua, salilla käytyä ja kouluhommatkin etenee, turhaa stressiä ei niistä kannattanutkaan ottaa.


- - - - -

Näiden ajatusten ohella, on mietitty myös tätä hetkeä, käynnissä olevaa yrityskiertoa ja mahdollisesti seuraavaa ensi kuussa. Kun kolme luonnonkiertoista inssiä on kokeiltu, voiko neljänneltä odottaa erilaista tulosta, ja kannattaako ottaa käyttöön hormoneja, jos niille ei lähtökohtaisesti pitäisi olla mitään tarvetta? Onko kolmella yrityksellä jo tarpeeksi selkeästi todennettu, ettei raskautuminen tällä tavalla vaan onnistu, rahaakin kun on jo se kolmatta tonnia kovaa vauhtia palanut.

Kuten moni kanssablogaaja, myös meillä on tuntemus, että nelisen inssiä on aika liki se raja, jonka jälkeen tarvitsee vähän taukoa. Vielä ei ole luotolla elelty, mutta säästöt alkaa olemana aika hyvin käytetty, ja kesälomalla olisi kiva tehdäkin jotain. Tuulettua, matkustella ja vaan nauttia.
Yhden- kahden kierron breikki ei tunnu viivästykseltä kun miettii, että mikäli ensimmäinen inssi olisi onnistunut, olisi raskaus nyt jo 11 viikolla ja LA joulukuussa 2016. Lapsille olisi tullut ikäeroa vuosi ja reilu 6kk. Aika menee niin hurjaa vauhtia eteenpäin, eikä sitä ainakaan tulevaa kesää halua kuluttaa miettimällä vain raskautumista. Toivottavasti onnistuminen siis tulis ennen sitä, mutta jos ei tule, niin elokuussa koittaa rankat IVF hoidot. Silloin saa sitten vetää hormooneja näiden muidenkin kiertojen edestä.

Toivotaan, ettei niin pitkälle tarvitse mennä. Nyt olisi jo hyvä hetki Toisen ilmoittaa tulostaan.

Otollinen ajoitus

Toisen inseminaation ja negan jälkeen päätimme lääkärin kanssa suorittaa aukiolotutkimuksen pois alta. Kp8 saimmekin todeta kaikkien putkien olevan auki ja komea johtofolli löytyi kolmatta kertaa putkeen oikeasta munasarjasta. Pikkufolleja on molemmissa näkynyt joka kerta, ja vasemmallakin johtofolli, mutta oikea munasarja vaikuttaa tuotteliaammalta. Laskekaamme siis toistaiseksi oikean varaan odotuksemme.

Tähän asti, ovulaatiot ovat tulleet inseminaatioon johtaneissa kierroissa säännöllisesti 15-16 kierron päivä. Näin oli myös tässä kolmannessa hoitokierrossa. Tänään Toisen alku siellä ilmoitti kypsyyttään täsmällisesti, ja inssi tilanteen ultrassa ajoitus oli jälleen nappiin. Ehdimme nähdä hiukan jo kasaan menevän 20mm follin joka oli irtoamisen kynnyksellä. Matkaan lähti uuden luovuttajan muutaman miljoonaa A-liikkuvaa kaveria, ja jälleen sormet ja varpaat ristissä ja rastissa, jotta luonto tekisi loput ja olisi onneakin matkassa.

Tällä hetkellä nimenomana tuntuu, että onnistuminen on enää onnesta kiinni, tuurista. Ajoitus, follit, siittiöt, limakalvot, stressittömyys, elämäntavat, ovat kaikki kunnossa. Liikuntaa ja aktiivisuutta on useina päivinä viikossa, unet maistuu, samoin ruoka. Emme tupakoi ja alkoholiakin kuluu lähinnä pari silloin tällöin. Eihän sitä näin lapsiperheenä oikein enää maltakaan, viikonloppuisin on niin paljon kivempaa kun on viimein aikaa viettää perheen parissa työviikon jälkeen.

Aikaisempien yritysten kohdalla nk. piinaviikot, eivät ole tuntuneet juurikaan piinaavilta ja olemme miettineet tulevaa testipäivää vasta pari päivää etuajassa. Tällä kertaa olemme päättäneet, ettemme testaa ennen kuin dpo15 ensimmäisen kerran, eli vasta kun kuukautiset ovat myöhässä. Toivottavasti ne olisivatkin myöhässä ja nyt olisi sitä tuuria matkassa!

Kevein mielin matkalle

Alkuvuonna 2016 olimme molemmat muutaman kuukauden kotona hoitamassa pikkuistamme, ja hektisen syksyn jälkeen pidimme hiukan taukoa koko Toinen-projektista. Vihdoin maaliskuussa varasimme taas ajan klinikalle KP 11 ja valmistauduimme ensimmäiseen inseminaatioon.

Kierrot ovat olleet tasaisia 28-32vrk, ja ovulaatio löytynyt jokaisesta kierrosta helposti sitten syksyn tikuttelujen aloituksen. Ultratessa, niin syksyllä suunnittelukäynnin yhteydessä kuin ensimmäisen inssin kierrossa, kaikki näytti olevan kunnossa ja totesimme luonnonkiertoisen inseminaation olevan se meille oikea tapa aloittaa hoidot.
Itse inseminaatio meni kivuttomasti kp16, follikkeli oli jo irronnut n.3h ennen inssiä tuntemusista ja ultrastakin päätellen. Saimme tueksi lugesteronit dpo 3-10 jotta ajoittain lyhyehköksi (12vrk) jäänyt luteaalivaihe ei ainakaan pilaisi mahdollisuuksia. Luget todella pidensivätkin kiertoa ja hämmensivät meitä. Testi näytti negaa dpo 15 asti, mutta menkkoja ei vain kuulu. Viimein pdo16=kp1 ja tihkuvuoto alkoi. Nuo olivatkin kaikista epätyypillisimmät kuukautiset aikoihin ja päätimme yhteisymmärryksessä hoitavan lääkärimme kanssa, ettei lugeja seuraavaan yritykseen tarvita.

Yritys nro 2 tehtiinkin heti peräjälkeen huhtikuussa luonnonkiertoon, edelleen samaa luovuttajaa käyttäen.  Kp15 oli aika lähettää matkaan viimeinen olki, joka tältä luovuttajalta oli klinikalla varastossa. Tällä kertaa aikaa varatessamme pyysimme päästä mahdollisimman aikaisin päivällä inssiin, jotta ekan yrityskierron tapaan follin puhkeaminen ei vielä ehtisi tapahtua ja näkisimme matkaan lähtevän follin koon pinkeimmillään. Se kun on yksilöllistä, kuinka lähellä varsinaista ovulaatiota LH tasot nousevat ja kuinka pitkäksi aikaa. Saimmekin ajan aamupäivälle, poikkeuksellisesti eri hoitajalle, koska oma lääkärimme olisi vasta iltapäivästä ollut vapaana. Oli mahtavaa, että toiveemme huomioitiin, eikä tyrkytetty iltapäiväaikaa.

Luovuttaja oli 1 ja 2 insseissä sama kuin Esikoisemme kohdalla. Emme olleet tehneet luovuttajavarausta, eikä sama luovuttaja ollut meille mikään tärkeä asia. Olikin itseasiassa melkoinen yllätys kun maaliskuun luovuttajavalinnassa kävi ilmi, että 5 naispaikasta oli yksi vielä vapaana(ko luovuttaja klinikan vanhaa kantaa johon ei vielä sovellettu perhekiintiötä). Koska tämä toinenkin inseminaatio päättyi kp29=kp1 kuukautisten alkuun ja täten negatiiviseen tulokseen, voimmekin olla nyt varmoja, ettei ainakaan klinikkainseminaatioilla ole saman luovuttajan lapsia meidän lisäksemme kuin kolmessa perheessä. Kyseinen luovuttaja ei enää luovuta käyttämällemme klinikalle, ja kolmanteen kierrokseen oli tiedossa luovuttajan vaihto.

Toinen, samanmoinen

Ei yhtä ilman toista, toista ilman kolmatta, ja nyt neljättä jo kaivataan perheeseemme.

Esikoisemme yksivuotis syntymäpäivä häämöttää ja vauvakuume kasvaa kasvamistaan. Jo alusta alkaen oli selvää, että lapsia toivomme useamman ja ensimmäiselle sisarusta pienellä ikäerolla.
Vahinkoja naisparille nyt vaan ei oikein pääse sattumaan, ja siksi oli käännyttävä lapsettomuusklinikan puoleen. Toiveissa Toinen, samanmoinen.

Biologisen lapsen synnyttäminen ja saaminen on meille molemmille asia jonka haluamme kokea, mutta tietyllä tapaa itse raskauteen suhtaudemme erilailla. Toiselle meistä, raskaus on pakollinen paha saadakseen nähdä millaisen mukulan sitä omilla geeneillä saakaan aikaiseksi. Toiselle taas raskaus itsessään on osa kokemusta. Se, kumman vuoro tulisi olla ensimmäinen koekaniini, päätettiin puhtaasti taloudellisista syistä ja elämäntilanteeseemme pohjaten.

Toisen kierroksen päätimme aloittaa jo esikoisemme ollessa vasta n. puolivuotias, syksyllä 2015. Kävimme suunnittelukäynnillä samalla klinikalla kuin Esikoisemme kohdalla ja aloitimme kierronkartoituksen. Pakollisten labranäytteiden ja ovulaatiotikuttelun ohella oli kuitenkin tutkittava muutakin. Toisen biologisella äidillä olevan synnynnäisen sydänsairauden tutkiminen raskauden esteenä veisi usean kuukauden. Olimme siis päättäneet alustavasti, että Toisen kantaja on eri kuin Esikoisen.
Muutaman kk kardiologilla ja magneetti- ja ultraäänikuvissa juoksun jälkeen, yleiskunto todettiin ikäryhmässä keskivertoa paremmaksi sydänviasta huolimatta ja raskaudelle sekä normaalille alatiesynnytykselle ei nähdä estettä. Kaikki tutkimustulokset toimitettiin klinikalle, ja matka saattoi alkaa.