Kesälomaa on takana pari viikkoa ja vielä viikko edessä. Raskausviikoissa polkaistaan huomenna käyntiin kuudestoista vko eli 15+0.
Loma onkin ollut hektinen tähän asti, vietimme viikon Ruotsissa reissun päällä ja neljä päivää mökillä touhuten. Nyt ollaan vajaa viikko tässä kotona, onkin tullut hoidettua puutarha-askareita ja pieniä kodin kunnossapitojuttuja.
Loman kuluessa Esikoinen on ottanut aimo harppauksia kehitykseessän, monella saralla. Hän viihtyy entistäkin paremmin vieraiden/puolituttujen leikitettävänä, eikä äidin nilkassa tarvitse enää kokoajan roikkua. Käveleminen sujuu koko ajan paremmin ja kaikkea pitäisi päästä kokeilemaan, mm keittiön kaappien ovet alkaa avautua! Esikoinen muös alkaa nyt haluamaan ennemmin minun kuin äidin syliin, ja se on hyvin uutta.
Tuota touhuumista katsellessa olemmekin vaimon kanssa keskustelleet vanhemmuudesta, ja etenkin sosiaalisen ja biologisen vanhemmuuden eroista. Luin erittäin koskettavan ja itseä lähelle tulleen postauksen aiheesta 2Brides2Mummies blogista joka kirvoitti keskusteluun vaimoni kanssa. Olemme tietyllä tavalla tutussa tilanteessa, eikä raskaus tai vatsassa kasvava vauva ole mielessä joka päivä. Toisaalta, tilanne on meille molemmille siinä mielessä uusi, että koemme nyt sen toisen puolen kolikosta. Molemmat roolit, sekä biologisen että sosiaalisen vanhemman roolit. Kertoessamme raskauksista ja tulevasta suvunlisäyksestä, olemme saaneet oikein onnellisen ja innostuneen vastaanoton molempien sukujemme taholta, ja biologinen side tai sen puuttuminen ei ole näyttänyt olevan mikään merkityksellinen asia. Meidät nähdään niin vahvasti parina, olemmehan olleet parisuhteessa jo kohta 10 vuotta, eikä meidän juuri valintojamme ole tarvinnut selitellä.
Siltikin muutama kummallisuus on toden totta jäänyt mieleen raskausajalta ja sen jälkeen, ja herättänyt meissä ihmetystä. Alla yksi esimerkki.
Vaimoni äidiltä eli anopiltani meni hyvin kauan, reippaasti yli puoli vuotta, ennen kuin hän ymmärsi alkaa kutsumaan minua myös äiti-nimelläni (mami) Esikoisemme kuullen, vaimoni on näet lapsillemme "äiti". Alkuun en juuri jaksanut asiaa noteerata, mutta pikkuhiljaa se alkoi ärsyttää ja keskustelinkin vaimon kanssa, että jos asia ei pian muutu niin voi olla että olisi keskustelun paikka hänellä äitinsä kanssa. Mielestämme tämä on ennen kaikkea outoa ja suorastaan tahditonta jo siitä syystä, että kuka tahansa voi määritellä itseään kutsuttavan esimerkiksi äidiksi ja isäksi, äidiksi ja isiksi, mamiksi ja isiksi, äidiksi ja mammaksi, äidiksi ja papaksi jne jne, joten miten voi olla niin vaikeaa sisäistää se että me emme ole lapsillemme "äiti ja -etunimeni-" vaan "äiti ja mami" ja sillä hyvä. Ärsytyksissämme menimme ajatuksissamme jopa niin pitkälle, että alkoi melkein kaduttaa valitsemamme nimitykset. Olisi melkein pitänyt sekoittaa pakkaa niin, että vaimoani olisi kutsuttu vaikkapa mamiksi tai mammaksi ja minua äidiksi. Olisiko ollut parempi, jos olisimme molemmat olleet jotain muuta kuin äiti? Onko äiti-nimityksellä on niin vahva kaiku suomenkielessä, että se ikäänkuin on jotain enemmän kuin kaikki muut nimitykset, "äiti on enemmän äiti kuin mitä mami/mamma on äiti", jos saatte ajatuksesta kiinni?
Noh, pakka tietysti sekoittuu siinä vaiheessa kun tuleva vauvamme saapuu maailmaan, ja edelleen vaimoni on hänelle äiti ja minä mami. Ja on niillä muillakin ihmisillä ollut vaikeuksia tuon mamin kanssa, niin uuden asian edessä kuitenkin moni on, että pakko vähän antaa anteeksi, niin kauan kunhan ymmärtävät olla kutsumatta minua lapsilleni etunimelläni.
Vauvavatsa ei vielä juuri kasvamaan päin ja turvotus on helpottanut huomattavasti. Hajamielisyyksissä mökillä löhötessä viime perjantain neuvolakäynti unohtui, koska muistin sen olevan vasta huomenna. Pitää siis varata uutta aikaa heti huomenaamusta. Sain myös kutsun Naistenklinikalle 20vko ultraa varten joka on 14.9. Tuota päivämäärää ajatellessa tajuaa, että aika menee todella nopeasti! Puolivälin rajapyykki häämöttää jo. Ajatuksena olisi kertoa töissä raskausuutiset tuon ultran jälkeen, mutta saas nähdä paljastaako maha asian ennen sitä, paisuminenhan voi nimittäin alkaa ihan yllättäen.
Ensi viikolla tiedossa vielä mökkeilyä kaveriporukalla ja ehkäpä sienestystäkin :) Mustikat, mansikat ja karviaiset tosin täyttää jo pakkasta sen verran, että saa nähdä mahtuuko sinne mitään sieniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti