Tulimme ulos raskauskaapista sekä työssä että perheen parissa. Näin pitkälle se venyi, raskausviikolle 17 asti, että sain asiasta edes omalle isälleni kerrottua. Muu ihan lähiperhe tiesi jo asiasta 12vko ultran tienoilla, mutta isäni kanssa välini ovat viilentyneet viime vuosina niin paljon, etten halunnut asiasta puhua hänelle aiemmin. Oikeastaan painetta alkoi tulla siitä, että tämä raskaus alkaa jo pikkuhiljaa näkyä ja lisäksi äitini oli jotenkin hankalaa olla yksin tämän uutisen kanssa.
Sanainen arkku tuli töissä avattua myös pomolle, joka sen sitten johtoryhmän kesken jakoikin seuraavana päivänä. Hyvä niin, tiedän etukäteen töissä tarvittavan järjestelyitä minun tuuraajan rekryämiseksi. Pitkin viikkoa, olenkin sitten työkavereiden kanssa ottanut asian puheeksi ja saanut vain positiivista palautetta ja onnitteluja. Muutama kertoi jo arvanneensa jotain, kun minulle ei viime perjantain kuoharilasi kelvannut ja eilen pidin bolakorua töissä. Tarkat silmät ja hoksottimet porukalla!
Tässä viimeisen parin kk aikana olen ollut pariin otteeseen flunssassa ja liikunta on jäänyt hyvin vähälle. Olen tietysti käynyt neuvolassa muutamaan otteeseen tässä samalla, ja järkytyksekseni painoakin on liikkumattomuuden vuoksi tullut puolen kilon viikkotahtia, jo tässä vaiheessa! Toissa päivänä oli kuitenkin ensimmäinen neuvolalääkäri, ja oi onnea, paino ei ollut 2vko aikana noussut vaan tullut puoli kiloa alaspäin. Selkeästi vain liikunnan uudelleen aloittamisen vuoksi, sillä olen vihdoin tervehtynyt ja päässyt taas viimeiset pari vkoa käymään kunnolla pitkillä kävelylenkeillä ja salilla muutamaan otteeseen.
Tässä raskaudessa kaikkein eniten itseasiassa ahdistaakin käsiin räjähtävä painonnnousu. n.15kg extran kanssa pystyisin vielä elämään, mutta liikunnalliselle ihmiselle olisi kyllä kova pala jokin 25kg painonnousu, jossa saa kyllä jo tehdä syömisenkin kanssa töitä ja kerätä silkkaa fläsää reisiin, jotta onnistuu.
Onneksi raskaus on toistaiseksi hyvin oireeton ja jaksan hyvin treenata. Energiaa on kuin ihan normaalitilassakin ja etenkin syömiset on hyvällä mallilla, kun verensokereiden vuoksi on ihan pakko syödä säännöllisin väliajoin, 5krt päivässä. mitään roskaruokamättö himotuksia ei ole ja ainoa jota ei niin kamalasti tee mieli on liha, jota en sen vuoksi syökään joka päivä. Sekin pelkästään positiivista.
Eilen tapasimme ystävämme, joka on minua reilu 3vko edellä raskaudessa ja hänellä on jo ihan kunnon maha. Tokihan hänelle on tulossa toinen ja maha usein silloin pullahtaa nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Heillä tulee lapsille saman verran ikäeroa kuin meilläkin tulee olemaan uuden tulokkaan ja esikoisen välillä. Tuli siinä sitten puheeksi mm. tuplarattaat, joiden ostamista todella mietimme ja harkitsemme, etenkin siltä kannalta, että tarvitaanko niitä todella.
Talvella on joka tapauksessa ihan perseestä lykkiä vaunuja pihalla lenkkeilymielessä ja meillä on jo todella hyvät yhdistelmärattaat, BobyJogger Summit X3 joita ei saa Suomesta tuplaratas versiona. Esikoinen osaa jo kävellä ja puolen vuoden päästä varmasti vieläkin paremmin, niin toivoisin että selviäisimme pelkällä rattaisiin asennettavalla seisomatuella, ja pulkalla lumien yli.
Voihan toki käydä niin, että esikoinen siitä taantuu ihan vauvan tasolle, eikä suostu kävelemään jos vauva nukkuu kopassa, mutta ei vaan huvittaisi isoa tuplaratas rotiskoa nyt eteiseen ottaa alkuunkaan.
Jos jollain on jotain kokemukseen pohjaavaa mielipidettä asiaan, kommentointi on vapaata!
24.8.2016
7.8.2016
Ajatuksia vanhemmuudesta
Kesälomaa on takana pari viikkoa ja vielä viikko edessä. Raskausviikoissa polkaistaan huomenna käyntiin kuudestoista vko eli 15+0.
Loma onkin ollut hektinen tähän asti, vietimme viikon Ruotsissa reissun päällä ja neljä päivää mökillä touhuten. Nyt ollaan vajaa viikko tässä kotona, onkin tullut hoidettua puutarha-askareita ja pieniä kodin kunnossapitojuttuja.
Loman kuluessa Esikoinen on ottanut aimo harppauksia kehitykseessän, monella saralla. Hän viihtyy entistäkin paremmin vieraiden/puolituttujen leikitettävänä, eikä äidin nilkassa tarvitse enää kokoajan roikkua. Käveleminen sujuu koko ajan paremmin ja kaikkea pitäisi päästä kokeilemaan, mm keittiön kaappien ovet alkaa avautua! Esikoinen muös alkaa nyt haluamaan ennemmin minun kuin äidin syliin, ja se on hyvin uutta.
Tuota touhuumista katsellessa olemmekin vaimon kanssa keskustelleet vanhemmuudesta, ja etenkin sosiaalisen ja biologisen vanhemmuuden eroista. Luin erittäin koskettavan ja itseä lähelle tulleen postauksen aiheesta 2Brides2Mummies blogista joka kirvoitti keskusteluun vaimoni kanssa. Olemme tietyllä tavalla tutussa tilanteessa, eikä raskaus tai vatsassa kasvava vauva ole mielessä joka päivä. Toisaalta, tilanne on meille molemmille siinä mielessä uusi, että koemme nyt sen toisen puolen kolikosta. Molemmat roolit, sekä biologisen että sosiaalisen vanhemman roolit. Kertoessamme raskauksista ja tulevasta suvunlisäyksestä, olemme saaneet oikein onnellisen ja innostuneen vastaanoton molempien sukujemme taholta, ja biologinen side tai sen puuttuminen ei ole näyttänyt olevan mikään merkityksellinen asia. Meidät nähdään niin vahvasti parina, olemmehan olleet parisuhteessa jo kohta 10 vuotta, eikä meidän juuri valintojamme ole tarvinnut selitellä.
Siltikin muutama kummallisuus on toden totta jäänyt mieleen raskausajalta ja sen jälkeen, ja herättänyt meissä ihmetystä. Alla yksi esimerkki.
Vaimoni äidiltä eli anopiltani meni hyvin kauan, reippaasti yli puoli vuotta, ennen kuin hän ymmärsi alkaa kutsumaan minua myös äiti-nimelläni (mami) Esikoisemme kuullen, vaimoni on näet lapsillemme "äiti". Alkuun en juuri jaksanut asiaa noteerata, mutta pikkuhiljaa se alkoi ärsyttää ja keskustelinkin vaimon kanssa, että jos asia ei pian muutu niin voi olla että olisi keskustelun paikka hänellä äitinsä kanssa. Mielestämme tämä on ennen kaikkea outoa ja suorastaan tahditonta jo siitä syystä, että kuka tahansa voi määritellä itseään kutsuttavan esimerkiksi äidiksi ja isäksi, äidiksi ja isiksi, mamiksi ja isiksi, äidiksi ja mammaksi, äidiksi ja papaksi jne jne, joten miten voi olla niin vaikeaa sisäistää se että me emme ole lapsillemme "äiti ja -etunimeni-" vaan "äiti ja mami" ja sillä hyvä. Ärsytyksissämme menimme ajatuksissamme jopa niin pitkälle, että alkoi melkein kaduttaa valitsemamme nimitykset. Olisi melkein pitänyt sekoittaa pakkaa niin, että vaimoani olisi kutsuttu vaikkapa mamiksi tai mammaksi ja minua äidiksi. Olisiko ollut parempi, jos olisimme molemmat olleet jotain muuta kuin äiti? Onko äiti-nimityksellä on niin vahva kaiku suomenkielessä, että se ikäänkuin on jotain enemmän kuin kaikki muut nimitykset, "äiti on enemmän äiti kuin mitä mami/mamma on äiti", jos saatte ajatuksesta kiinni?
Noh, pakka tietysti sekoittuu siinä vaiheessa kun tuleva vauvamme saapuu maailmaan, ja edelleen vaimoni on hänelle äiti ja minä mami. Ja on niillä muillakin ihmisillä ollut vaikeuksia tuon mamin kanssa, niin uuden asian edessä kuitenkin moni on, että pakko vähän antaa anteeksi, niin kauan kunhan ymmärtävät olla kutsumatta minua lapsilleni etunimelläni.
Vauvavatsa ei vielä juuri kasvamaan päin ja turvotus on helpottanut huomattavasti. Hajamielisyyksissä mökillä löhötessä viime perjantain neuvolakäynti unohtui, koska muistin sen olevan vasta huomenna. Pitää siis varata uutta aikaa heti huomenaamusta. Sain myös kutsun Naistenklinikalle 20vko ultraa varten joka on 14.9. Tuota päivämäärää ajatellessa tajuaa, että aika menee todella nopeasti! Puolivälin rajapyykki häämöttää jo. Ajatuksena olisi kertoa töissä raskausuutiset tuon ultran jälkeen, mutta saas nähdä paljastaako maha asian ennen sitä, paisuminenhan voi nimittäin alkaa ihan yllättäen.
Ensi viikolla tiedossa vielä mökkeilyä kaveriporukalla ja ehkäpä sienestystäkin :) Mustikat, mansikat ja karviaiset tosin täyttää jo pakkasta sen verran, että saa nähdä mahtuuko sinne mitään sieniä.
Loma onkin ollut hektinen tähän asti, vietimme viikon Ruotsissa reissun päällä ja neljä päivää mökillä touhuten. Nyt ollaan vajaa viikko tässä kotona, onkin tullut hoidettua puutarha-askareita ja pieniä kodin kunnossapitojuttuja.
Loman kuluessa Esikoinen on ottanut aimo harppauksia kehitykseessän, monella saralla. Hän viihtyy entistäkin paremmin vieraiden/puolituttujen leikitettävänä, eikä äidin nilkassa tarvitse enää kokoajan roikkua. Käveleminen sujuu koko ajan paremmin ja kaikkea pitäisi päästä kokeilemaan, mm keittiön kaappien ovet alkaa avautua! Esikoinen muös alkaa nyt haluamaan ennemmin minun kuin äidin syliin, ja se on hyvin uutta.
Tuota touhuumista katsellessa olemmekin vaimon kanssa keskustelleet vanhemmuudesta, ja etenkin sosiaalisen ja biologisen vanhemmuuden eroista. Luin erittäin koskettavan ja itseä lähelle tulleen postauksen aiheesta 2Brides2Mummies blogista joka kirvoitti keskusteluun vaimoni kanssa. Olemme tietyllä tavalla tutussa tilanteessa, eikä raskaus tai vatsassa kasvava vauva ole mielessä joka päivä. Toisaalta, tilanne on meille molemmille siinä mielessä uusi, että koemme nyt sen toisen puolen kolikosta. Molemmat roolit, sekä biologisen että sosiaalisen vanhemman roolit. Kertoessamme raskauksista ja tulevasta suvunlisäyksestä, olemme saaneet oikein onnellisen ja innostuneen vastaanoton molempien sukujemme taholta, ja biologinen side tai sen puuttuminen ei ole näyttänyt olevan mikään merkityksellinen asia. Meidät nähdään niin vahvasti parina, olemmehan olleet parisuhteessa jo kohta 10 vuotta, eikä meidän juuri valintojamme ole tarvinnut selitellä.
Siltikin muutama kummallisuus on toden totta jäänyt mieleen raskausajalta ja sen jälkeen, ja herättänyt meissä ihmetystä. Alla yksi esimerkki.
Vaimoni äidiltä eli anopiltani meni hyvin kauan, reippaasti yli puoli vuotta, ennen kuin hän ymmärsi alkaa kutsumaan minua myös äiti-nimelläni (mami) Esikoisemme kuullen, vaimoni on näet lapsillemme "äiti". Alkuun en juuri jaksanut asiaa noteerata, mutta pikkuhiljaa se alkoi ärsyttää ja keskustelinkin vaimon kanssa, että jos asia ei pian muutu niin voi olla että olisi keskustelun paikka hänellä äitinsä kanssa. Mielestämme tämä on ennen kaikkea outoa ja suorastaan tahditonta jo siitä syystä, että kuka tahansa voi määritellä itseään kutsuttavan esimerkiksi äidiksi ja isäksi, äidiksi ja isiksi, mamiksi ja isiksi, äidiksi ja mammaksi, äidiksi ja papaksi jne jne, joten miten voi olla niin vaikeaa sisäistää se että me emme ole lapsillemme "äiti ja -etunimeni-" vaan "äiti ja mami" ja sillä hyvä. Ärsytyksissämme menimme ajatuksissamme jopa niin pitkälle, että alkoi melkein kaduttaa valitsemamme nimitykset. Olisi melkein pitänyt sekoittaa pakkaa niin, että vaimoani olisi kutsuttu vaikkapa mamiksi tai mammaksi ja minua äidiksi. Olisiko ollut parempi, jos olisimme molemmat olleet jotain muuta kuin äiti? Onko äiti-nimityksellä on niin vahva kaiku suomenkielessä, että se ikäänkuin on jotain enemmän kuin kaikki muut nimitykset, "äiti on enemmän äiti kuin mitä mami/mamma on äiti", jos saatte ajatuksesta kiinni?
Noh, pakka tietysti sekoittuu siinä vaiheessa kun tuleva vauvamme saapuu maailmaan, ja edelleen vaimoni on hänelle äiti ja minä mami. Ja on niillä muillakin ihmisillä ollut vaikeuksia tuon mamin kanssa, niin uuden asian edessä kuitenkin moni on, että pakko vähän antaa anteeksi, niin kauan kunhan ymmärtävät olla kutsumatta minua lapsilleni etunimelläni.
Vauvavatsa ei vielä juuri kasvamaan päin ja turvotus on helpottanut huomattavasti. Hajamielisyyksissä mökillä löhötessä viime perjantain neuvolakäynti unohtui, koska muistin sen olevan vasta huomenna. Pitää siis varata uutta aikaa heti huomenaamusta. Sain myös kutsun Naistenklinikalle 20vko ultraa varten joka on 14.9. Tuota päivämäärää ajatellessa tajuaa, että aika menee todella nopeasti! Puolivälin rajapyykki häämöttää jo. Ajatuksena olisi kertoa töissä raskausuutiset tuon ultran jälkeen, mutta saas nähdä paljastaako maha asian ennen sitä, paisuminenhan voi nimittäin alkaa ihan yllättäen.
Ensi viikolla tiedossa vielä mökkeilyä kaveriporukalla ja ehkäpä sienestystäkin :) Mustikat, mansikat ja karviaiset tosin täyttää jo pakkasta sen verran, että saa nähdä mahtuuko sinne mitään sieniä.
22.7.2016
Kohti toista kolmannesta
Tämän viikon keskiviikkona, RV 12+2 kävimme Hyvinkään sairaalassa NT-ultrassa.
Synnynnäisen sydänvikani takia sekä raskauden suunnittelu, raskausaika että sikiön seuranta tehdään hiukan normimeininkejä tarkemmin ja täten NT-ultrakin oli lääkärin suorittama.
Ultraushuone oli tavallista isompi, paikalla oli kaksi lääkäriä ja vaimoni sekä esikoinenkin pääsivät mukaan. Normaalisti lapsia ei ultraukseen saa viedä, ja jos yrittää kuten me lopulta hoitajan puutteessa teimme, riippuu kätilöstä/lääkäristä salliiko. Esikoinen olikin todella kiltisti ja ihmetteli ruutua vaimon sylissä.
Ultraus tehtiin ensin alakautta, ja sen jälkeen vielä vatsanpeitteiden päältä. Kaveri liikahtelikin jonkin verran, ja saatiin monta kuvaa mukaan. NT mittaus oli 0,7mm ja itseasiassa tänään saimmekin jo Down-riskin yhteisseulan tulokset kotiin negatiivisina. Tietysti helpottava uutinen tässä kohtaa!
Joka tapauksessa, kävimme lääkäreiden kanssa läpi minulle viime syksynä tehtyjen sydäntutkimusten tuloksia ja sain lähetteen rakenneultraan Naistenklinikalle spesialistilääkärille. Syy tähän on se, että Naikkarilla on tarkemmat ultrausvälineet ja lasten sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri joka osaa tarkemmin tulkita sikiön sydänrakenteet jo 20vko ultrassa mahdollisten perinnöllisten sydänvikojen bongaamiseksi. Koska oman sydänvikani perinnöllisyys on yksi suuri mysteeri, suvussani ei nimittäin sydänvikoja ole, olen vain hyvilläni kun tutkimukset tehdään vauvalle juuri niin tarkasti kuin voidaan, vaikkei varsinaisesti riskiä tai syytä huoleen pitäisi olla normaalia enempää, varsinkin nyt NT-ultran tulosten valossa.
Koska sukupuolta emme kuitenkaan välittäisi 20vko ultrassa tietää, pitääpä muistaa sitten sanoa ultraavalle lääkärille, ettei zoomaile niillä supertarkoilla vehkeillä sinne strategisille alueille! ;)
Tähän mennessä siis vain hyviä uutisia, kaikki on kuten kuuluukin. Nyt alankin jo odotella, koska tämä väsymysoire oikein alkaa helpottaa? Mitään salamahepotusta ei ainakaan vielä ole näkynyt vaikka toinen kolmannes strattaa ihan näinä hetkinä.
Synnynnäisen sydänvikani takia sekä raskauden suunnittelu, raskausaika että sikiön seuranta tehdään hiukan normimeininkejä tarkemmin ja täten NT-ultrakin oli lääkärin suorittama.
Ultraushuone oli tavallista isompi, paikalla oli kaksi lääkäriä ja vaimoni sekä esikoinenkin pääsivät mukaan. Normaalisti lapsia ei ultraukseen saa viedä, ja jos yrittää kuten me lopulta hoitajan puutteessa teimme, riippuu kätilöstä/lääkäristä salliiko. Esikoinen olikin todella kiltisti ja ihmetteli ruutua vaimon sylissä.
Ultraus tehtiin ensin alakautta, ja sen jälkeen vielä vatsanpeitteiden päältä. Kaveri liikahtelikin jonkin verran, ja saatiin monta kuvaa mukaan. NT mittaus oli 0,7mm ja itseasiassa tänään saimmekin jo Down-riskin yhteisseulan tulokset kotiin negatiivisina. Tietysti helpottava uutinen tässä kohtaa!
Joka tapauksessa, kävimme lääkäreiden kanssa läpi minulle viime syksynä tehtyjen sydäntutkimusten tuloksia ja sain lähetteen rakenneultraan Naistenklinikalle spesialistilääkärille. Syy tähän on se, että Naikkarilla on tarkemmat ultrausvälineet ja lasten sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri joka osaa tarkemmin tulkita sikiön sydänrakenteet jo 20vko ultrassa mahdollisten perinnöllisten sydänvikojen bongaamiseksi. Koska oman sydänvikani perinnöllisyys on yksi suuri mysteeri, suvussani ei nimittäin sydänvikoja ole, olen vain hyvilläni kun tutkimukset tehdään vauvalle juuri niin tarkasti kuin voidaan, vaikkei varsinaisesti riskiä tai syytä huoleen pitäisi olla normaalia enempää, varsinkin nyt NT-ultran tulosten valossa.
Koska sukupuolta emme kuitenkaan välittäisi 20vko ultrassa tietää, pitääpä muistaa sitten sanoa ultraavalle lääkärille, ettei zoomaile niillä supertarkoilla vehkeillä sinne strategisille alueille! ;)
Tähän mennessä siis vain hyviä uutisia, kaikki on kuten kuuluukin. Nyt alankin jo odotella, koska tämä väsymysoire oikein alkaa helpottaa? Mitään salamahepotusta ei ainakaan vielä ole näkynyt vaikka toinen kolmannes strattaa ihan näinä hetkinä.
10.7.2016
Ajatuksia odotuksesta
Toisen lapsen odotus on erilaista kuin esikoisen, vaikka molemmissa tapauksissa raskaus onkin meistä kullekin se ensimmäinen. Esikoisen odotukseen verrattuna, sitä elää niin paljon enemmän hetkessä, tuossa yksivuotiaassa riittää ihmettelemistä ihan jokaiselle päivälle, eikä raskautta edes muista joka hetki.
Muistettavaa riittää jo mama-vitaamiinien syönnissä ja päivän kahviannoksien sääntelyssä ja siinä että muistaa katsoa sitä kalenteriakin, ettei vaan unohdu neuvolakäynnit tai muukaan.
Oireita ei juurikaan ole, turvonneita rintoja ja väsymystä lukuunottamatta. Reilu viikon olen tässä ollut kovassa flunssassa ja se on verottanut jaksamista entisestään. HKI Pridetkin meni sairastamisen vuoksi ohi :(
Tässä väsymyksen keskellä, väkisinkin mietityttää, kuinka sitä sitten jaksaa vastasyntyneen ja reilu puolitoistavuotiaan kanssa kotona yksin päivät. Kuinka saada esikoinenkin nukkumaan päikkäreitä niin, että vauva nukkuisi samaan aikaan ja itsekin saisi levättyä? Puolitoistavuotias kaipaa ulkoilua, leikkiä ja seuraa, mutta kerhoihin ei vielä alta kaksivuotiasta saa. Parivuotiaan saa sitten jo muutamaksi tunniksi kerhoon pari pvä viikossa, mutta se ei auta alussa. Pitää varmaan keskustella muutaman lapsiperhe-kaverin kanssa, että pidetään aktiivisesti leikkitreffejä niin isommat lapset voivat leikkiä ja pystymme antamaan toisillemme aikaa muuhun.
Raskaudesta on vasta kerrottu äidilleni, muiden osalta odotellaan vielä sinne 12vko ultran jälkeiseen aikaan. Kuumotus on ajoittain kova, mutta maltamme yhä pitää asian vain omassa tiedossa käytännössä. Kesä jatkuu, jatkukoon! Ehkäpä palailen blogin pariin np-ultran jälkeen.
Muistettavaa riittää jo mama-vitaamiinien syönnissä ja päivän kahviannoksien sääntelyssä ja siinä että muistaa katsoa sitä kalenteriakin, ettei vaan unohdu neuvolakäynnit tai muukaan.
Oireita ei juurikaan ole, turvonneita rintoja ja väsymystä lukuunottamatta. Reilu viikon olen tässä ollut kovassa flunssassa ja se on verottanut jaksamista entisestään. HKI Pridetkin meni sairastamisen vuoksi ohi :(
Tässä väsymyksen keskellä, väkisinkin mietityttää, kuinka sitä sitten jaksaa vastasyntyneen ja reilu puolitoistavuotiaan kanssa kotona yksin päivät. Kuinka saada esikoinenkin nukkumaan päikkäreitä niin, että vauva nukkuisi samaan aikaan ja itsekin saisi levättyä? Puolitoistavuotias kaipaa ulkoilua, leikkiä ja seuraa, mutta kerhoihin ei vielä alta kaksivuotiasta saa. Parivuotiaan saa sitten jo muutamaksi tunniksi kerhoon pari pvä viikossa, mutta se ei auta alussa. Pitää varmaan keskustella muutaman lapsiperhe-kaverin kanssa, että pidetään aktiivisesti leikkitreffejä niin isommat lapset voivat leikkiä ja pystymme antamaan toisillemme aikaa muuhun.
Raskaudesta on vasta kerrottu äidilleni, muiden osalta odotellaan vielä sinne 12vko ultran jälkeiseen aikaan. Kuumotus on ajoittain kova, mutta maltamme yhä pitää asian vain omassa tiedossa käytännössä. Kesä jatkuu, jatkukoon! Ehkäpä palailen blogin pariin np-ultran jälkeen.
14.6.2016
Pienen alku
Siellä se pamppaili, pienen alkion sydän, joka vastasi rv 7+2 eli päivää edellä mennään. Nyt tästä kaikesta tuli konkreettisempaa, on helpottavaa tietää kaiken olevan kuten kuuluukin.
LA saatiin 30.1.
Neuvola on varattu vko 10 ja samalla verikokeet down-seulaa varten. 12 vko np-ultra osuu heinäkuun lopulle ja 20vko syyskuun alkuun. Koska kesä on nyt tulossa, tulee aika varmasti menemään kuin siivillä!
On tämä vaan ihmeellistä ja jännää kaikkinensa.
LA saatiin 30.1.
Neuvola on varattu vko 10 ja samalla verikokeet down-seulaa varten. 12 vko np-ultra osuu heinäkuun lopulle ja 20vko syyskuun alkuun. Koska kesä on nyt tulossa, tulee aika varmasti menemään kuin siivillä!
On tämä vaan ihmeellistä ja jännää kaikkinensa.
13.6.2016
Alkuraskauden pahoinvointi
Eeiii mitään sellasta, tosi hyvä olo on ollut, mitä nyt väsyttänyt aika tavalla nyt pari viikkoa. Puoliso tunsi Esikoista odottaessaan vain kausittaista etomista tiettyjä ruoka-aineita kuten lihaa kohtaan, mutta ihmeemmin ei ollut olotiloja.
Noh, tänään tuli asiaan muutos! 7+0 pärähti raskausviikkoja täyteen ja työpäivän päättyessä oli tullut käytyä pariin otteeseen raivolaattaamassa ja ripuloimassa. Lopulta olotilat otti luovutusvoiton ja lähdin kotiin 20 min aikaisemmin. Työmatka on vain 15min autolla, mutta autossakin oksensin suuhun ja käsille liikennevaloissa. Hyi helvetti. Oli aika esteettistä sylkeä sitä kamaa suusta kotipihassa, kun on ensin ajellut suu täynnä oksennusta muutaman kilometrin.
Tämä ilta tässä onkin sujunut sitten 40min välein vessassa oksentaen, ja enää sappinesteitä on jäljellä. Melkoisen heikko olo, päivälliseksi desi riisiä, huoh.
Huomenna olisi heti aamusta alkuraskauden ultra, mutta sitäkin enemmän jännittää melkeen nämä olotilat, että kuinkahan tästä kehittyvät tulevina päivinä ja viikkoina. Onnea vain kaikille heille, joilla erityisempää pahoinvointia ei alkuraskaudessa olo. Pahoin pelkään etten kuulu siihen kastiin. Ja edelleen väsyttää!
Noh, tänään tuli asiaan muutos! 7+0 pärähti raskausviikkoja täyteen ja työpäivän päättyessä oli tullut käytyä pariin otteeseen raivolaattaamassa ja ripuloimassa. Lopulta olotilat otti luovutusvoiton ja lähdin kotiin 20 min aikaisemmin. Työmatka on vain 15min autolla, mutta autossakin oksensin suuhun ja käsille liikennevaloissa. Hyi helvetti. Oli aika esteettistä sylkeä sitä kamaa suusta kotipihassa, kun on ensin ajellut suu täynnä oksennusta muutaman kilometrin.
Tämä ilta tässä onkin sujunut sitten 40min välein vessassa oksentaen, ja enää sappinesteitä on jäljellä. Melkoisen heikko olo, päivälliseksi desi riisiä, huoh.
Huomenna olisi heti aamusta alkuraskauden ultra, mutta sitäkin enemmän jännittää melkeen nämä olotilat, että kuinkahan tästä kehittyvät tulevina päivinä ja viikkoina. Onnea vain kaikille heille, joilla erityisempää pahoinvointia ei alkuraskaudessa olo. Pahoin pelkään etten kuulu siihen kastiin. Ja edelleen väsyttää!
1.6.2016
Salaisuus
Tämä raskaus on salaisuus, suuri sellainen, josta emme ole kertoneet kuin kolmelle tuttavaparikunnallemme. Kahdelle heistä, naispareja molemmat, kerroimme jo yritysvaiheessa, koska he ovat olleet tukenamme jo Esikoista yrittäessämme. Oli jotenkin luontevaa hakea tukea saman tien läpikäyneistä ystävistä, joilla on asiaan syvempi ymmärrys. Kolmannelle tuttavaparille kertominen oli sattumaa. Heillä sattuu olemaan Esikoistamme 5vko vanhempi lapsi, ja he kertoivat meille uudesta raskaudesta pari viikkoa ennen kuin tämä Toisen plussa pärähti meillä testiin. Tuntui jotenkin mukavalta kertoa heille, että meidän toisillakin lapsilla tulisi olemaan n. 5vko ikäero näillä näkymin. Saas nähdä tuleeko tälläkin kertaa samaa sukupuolta ;)
Mitä tulee sitten omiin sukulaisiimme ja laajempaan ystäväverkkoon tai työkavereihin, emme ole asiasta puhua pukahtaneetkaan. Esikoisen kohdalla kaikki oli hyvin uutta ja ihmeellistä ja kerroimme jo yritysvaiheessa omille äideillemme ja muutamalle sisarelle projektistamme. Onneksi onnistuminen tuolloin tapahtui ensimmäisestä inseminaatiosta, emme joutuneet käymään läpi kysymysten tulvaa tai tai sääliä/voivottelua jos raskaus olisikin antanut odotuttaa itseään. Toisen kohdalla halusimme ja haluamme edelleen toimia eritavalla. Emme ole selkeästi tuoneet julki, kumpi meistä tulisi kantamaan jo sukulaisten paljon toivoman seuraavan vauvan. Kierrellen ja kaarrellen olemme kysyneille vastanneet, että toivomme lasta pienellä ikäerolla, mutta saa nyt nähdä koska teemme asialle jotain.
Emme osaa oikein sanoa, kuinka suurena yllätyksenä tämä nyt tulee kun suunnittelemme asian paljastavamme RV13 tienoilla. Ajattelimme järjestää pienet kesäjuhlat kotonamme ja siinä yhteydessä sitten paljastaa ilouutisen, mikäli sellaisia on NT-ultran jälkeen vielä kerrottavana.
Työpaikalla kerromme asiasta vasta lähemmäs RV20, aikaisintaan RV16 kun lomaltapaluu koittaa. Ajatuksena on, että haluamme raskauden olevan mahdollisimman varmasti etenevä, ettemme sitten joudu käsittelemään pettymystä keskenmenosta useiden ihmisten kanssa. Uuteen yritykseenkin lähteminen sujuisi mahdollisesti kivuttomammin kun ei tarvitse kerta toisensa jälkeen avata keskenmenon haavoja niin perheiden, ystävien kuin vielä työkavereidenkin kanssa.
Toivottavasti kyytiläinen nyt pysyy silti matkassa, liikaa ei sovi huolehtia, pitää nauttia <3
Mitä tulee sitten omiin sukulaisiimme ja laajempaan ystäväverkkoon tai työkavereihin, emme ole asiasta puhua pukahtaneetkaan. Esikoisen kohdalla kaikki oli hyvin uutta ja ihmeellistä ja kerroimme jo yritysvaiheessa omille äideillemme ja muutamalle sisarelle projektistamme. Onneksi onnistuminen tuolloin tapahtui ensimmäisestä inseminaatiosta, emme joutuneet käymään läpi kysymysten tulvaa tai tai sääliä/voivottelua jos raskaus olisikin antanut odotuttaa itseään. Toisen kohdalla halusimme ja haluamme edelleen toimia eritavalla. Emme ole selkeästi tuoneet julki, kumpi meistä tulisi kantamaan jo sukulaisten paljon toivoman seuraavan vauvan. Kierrellen ja kaarrellen olemme kysyneille vastanneet, että toivomme lasta pienellä ikäerolla, mutta saa nyt nähdä koska teemme asialle jotain.
Emme osaa oikein sanoa, kuinka suurena yllätyksenä tämä nyt tulee kun suunnittelemme asian paljastavamme RV13 tienoilla. Ajattelimme järjestää pienet kesäjuhlat kotonamme ja siinä yhteydessä sitten paljastaa ilouutisen, mikäli sellaisia on NT-ultran jälkeen vielä kerrottavana.
Työpaikalla kerromme asiasta vasta lähemmäs RV20, aikaisintaan RV16 kun lomaltapaluu koittaa. Ajatuksena on, että haluamme raskauden olevan mahdollisimman varmasti etenevä, ettemme sitten joudu käsittelemään pettymystä keskenmenosta useiden ihmisten kanssa. Uuteen yritykseenkin lähteminen sujuisi mahdollisesti kivuttomammin kun ei tarvitse kerta toisensa jälkeen avata keskenmenon haavoja niin perheiden, ystävien kuin vielä työkavereidenkin kanssa.
Toivottavasti kyytiläinen nyt pysyy silti matkassa, liikaa ei sovi huolehtia, pitää nauttia <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)