Miten päin pitäisi olla?

Tänään koitti viimein lääkäripäivä ja polyypinpoisto-toimenpide. Vihdoinkin. Kesäkuisessa ultrassa näkyneiden 2 polyypin lisäksi oli löytynyt vielä kolmaskin, pieni polyyppi joka samalla poistettiin. Onneksi sen suuremmasta ei ollut kyse ja kaikki vaikuttaisi nyt valmiilta hoitojen jatkumiselle. Ehkäpä ensimmäinen inssikin olisi ajankohtainen elo-syyskuiden vaihteessa viimein.

Toimenpide itsessään ei sitten kuulemma ollutkaan niin mukava, suorastaan kivulias. Jostain käsittämättömästä syystä, mitään puudutusta ei alkuun laitettu ja oli sydäntä särkevää kuulla rouvalta jälkikäteen kuinka hän oli tärissyt ja itkenyt kivusta toimenpiteen alkupuolen. ONNEKSI lääkäri oli järkiintynyt ja puuduttanut, jonka jälkeen tunne oli kuulemma ollut enää ”vain” inhottava. En yhtään ihmettele jälkishokin kyyneleitä, mutta samalla suurta helpotusta siitä, että toimenpide on nyt vihdoin ohi.

Seuraava puhelinaika hoitavalle lääkärille onkin jo varattu elokuun alkuun ja pääsemme tarkemmin sopimaan aikatauluista inseminaatiota ajatellen. Nimittäin, meillä ei ole vieläkään luovuttajavarausta! Tämä meinaan onkin varsinainen tarina…

Olemme kertoneet toiveemme luovuttajan suhteen jo aikapäiviä sitten hoitavalle lääkärille, sekä ensikäynnillä että hoidon suunnittelukäynnin yhteydessä toukokuussa. Kun kesäkuussa varmistelin klinikalta, että onhan luovuttajavaraus jo tehty toiveidemme mukaan, niin EI!  Jätin lääkärillemme tiedon myötä ennen juhannusta soittopyynnön ja kävimmekin tiukkasävyisen puhelun, ja ilmaisin närkästyksemme sen suhteen, ettei meille selväsanaisesti ole ollenkaan jaettu tietoa tämän hetkisestä luovuttajatilanteesta Suomessa. Mikä ällistyttävintä, lääkäri ei ollenkaan ollut maininnut meille mahdollisuudesta tilata Tanskalaista spermaa, vaan tästäkin kuulimme foorumeilta.  Kerroin jälleen kerran toiveemme ja varmistin hänelle, että tulemme elo-syyskuussa ekaan inssiin.

Noh kuinkas sitten kävikään. Soitin eilen klinikalle uudelleen kertoakseni tälle päivälle ajoittuvasta polyypinpoistosta ja siitä että 4vko päästä siellä klinikan päässä pitäisi olla sitten kaikki valmista. Sanoin, että me soitetaan kun ovulaatio on päällä ja sitten niiden pitää olla valmiina ottamaan meidät seuraavana päivänä vastaan ja siellä ON OLTAVA sen tavarankin suhteen kaikki hallinnassa. Ja arvatkaas mikä oli vastaus, ei vieläkään luovuttajavarausta! Mitä helvettiä?!
Kävin jälleen varsin tiukkasanaisen, puhelun ja tivasin, missä vaiheessa he ajattelivat keskustella meidän kanssa luovuttajasta. Olemme jo maaliskuussa sanoneet että ensimmäinen inseminaatio tulisi ajoittua elo-syyskuulle ja haluamme KAIKEN olevan kunnossa siihen mennessä, ja juuri siksi olemme liikkeellä 4-5kk etuajassa. Jos jumankauta se aika ei riitä sille, että se sperma meille varataan niin jo on kumma.
 
No, eihän ne tietenkään voineet meille paljastaa, montako luovuttajaa siellä on olemassakaan, mutta sanoin, että otamme sitten vaikka sitä Tanskalaista spermaa jota kuulemma saa tilata, vaikkei klinikka ole meille itse tätä mahdollisuutta tarjonnut. Sanoin myös, että haluan tämän seikan kirjoitettavan omalle lääkärillemme tiedoksi, ja lääkärin tulee soitta meille, mikäli on niin, että Tanskalainen sperma pitää tilata esim viimeistään ensi viikolla mikäli sen halutaan ehtivän 4vko sisällä klinikalle valmiiksi. Ottaa aivan järjettömästi kaaliin se seikka, että siellä vaan sanotaan, joo, no se inseminaatio sitten saattaa siirtyä. NO EI JUMALISTE SIIRRY JOS ANNATTE MEILLE TEHOKKAAMPAA, RIPEÄMPÄÄ PALVELUA.

Laita mulle ne luovuttajabrosyyrit mailiin niin mä valkkaan sulle huomiseksi sen luovuttajan, ja pistä se tilaus menemään saman tien ja lasku meille perään! EI OO VAIKEETA!
Ei pysty ymmärtämään miten 4-5kk on muka liian lyhyt aika sille, että tällanenkin asia saadaan ton lafkan kanssa hoidettua. Mä olen tosi pettynyt ja en varmasti heidän palvelujaan käytä tämän kerran jälkeen, siinä vaiheessa kun itse haluan hoitoihin päästä. On mielestäni aivan uskomatonta edelleen, että jotkut menevät heti seuraavasta kierrosta inssiin ensikäynnin jälkeen. Aivan saman seulan käyvät kaikki läpi, triplasti lyhyemmässä ajassa kuin me, ja tarvittaessa vielä ehtivät tilata spermankin ulkomailta. Niin, että jos nopeaa toimintaa haluatte niin ainakaan HKI Väestöliitolle ei kannata mennä.

Nyt vaikenen kun taas savu nousee korvista.

Täällä tapahtuu ihmeellisiä...

Olen nimittäin jutellut parin työkaverin kanssa eilen naisparien lasten hankinnasta, avattakoon sen verran, että toinen on kanssani samanikäinen heteronainen ja toinen aika konservatiivinen reilu nelikymppinen talouspäällikkömme.
En heille mennyt paljastamaan mitään projektistamme, mutta tämä talouspäällikkömme kertoi tuntemastaan Oululaisesta naisparista, joka oli sitten jostain Suomi24 palstalta jonkun random miehen spermaa menneet ostamaan. Kun työkaverini oli sitten naisparille kommentoinut, että miten he uskaltavat tehdä tällaisen ratkaisun sen sijaan että menisivät klinikalle, niin sanoivat että työkaverini on kuulemma turhan konservatiivinen ja hirveätä rahan haaskausta mennä klinikalle.
Puhuttiin siinä sitten kaikista riskeistä, mistä sitä tietää jos miehellä on vaikka hepatiitti tai se tuo purkissa naapurin Pertin tavaraa tai ihan mitä hyvänsä. Keskustelu ja spekulointi jatkui sen lounastunnin ja vieläpä nyt tämän päivän aamuun asti.
Talouspäällikkömme vaimo on nimittäin terveydenhoitoalalla ja sitten aamutuimaan sainkin juuri kerratun hinta-arvion siitä paljonko klinikalla hoidot maksaisi, ja hän voi kuulemma kysellä sitten vaimoltaan lisätietoja, jos me ollaan joskus kiinnostuneita hommaamaan lasta. Okei, en tietenkään vieläkään paljastanut, että prosessi on jo aloitettu ja hänen kertomansa hinta 600€ yhdelle toimenpiteelle on reilusti alakanttiin, kun ottaa huomioon alkututkimukset jne. Mutta sen sijaan, olin jotenkin todella iloinen. Hitsi millainen työyhteisö mulla on ja kuinka vilpittömästi hänkin vain halusi auttaa.

Musta tuntuu että meidän tuleva lapsemme tulee pärjäämään tässä maailmassa aivan hyvin, siitäkin huolimatta, että hänen vanhempansa kuuluvat seksuaalivähemmistöön. Ainakin omalle menestykselle avain on ollut avoimuus. Tähän asti jokaisessa työpaikassani kaikki ovat suuntautumisestani tietäneet, ihan minun itseni kertomana, ja koskaan minua ei ole asian takia syrjitty.

Hajatelmia toisten tarinoista

On ollut ajatuksia herättävää lukea muiden blogeja ja mm. ennakko-odotus blogin kirjoituksia  psorista.

Perheenjäsenelläni on myös psoriasis ja omalla kohdalla olen ollut huolestunut, periytyisikö psori mahdollisesti omalle lapselleni. Pitkään, juuri tämän mahdollisuus on omassa päässäni ollut esteenä oman biologisen lapsen hankinnalle ja olen halunnut vain kumppanini toimivan lasten bio-äitinä. Tottakai, olenhan minäkin tottunut lähimmäiseni iho-ongelmaan ja auttanut sen hoidossa, ja varmasti lapsenikin oppisi sen kanssa elämään. Mutta en toivoisi kyseistä sairautta kenellekään, sen enempää kuin mitään muutakaan.
Kun aikaa on kulunut, olen ajatellut myös muita seikkoja jotka periytyvät, kuten kumppanini suvussa esiintyvät yliherkkyydet ja allergisuudet ja rintasyöpä, omasta suvustani tulevat mielenterveysongelmat ja sydänongelmat. Löytyy lapsettomuusongelmaa ja alkoholismia, jne jne jne.

Lopulta iskee todellisuus vastaan ja sitä tajuaa, ettei lapsia voisi kukaan hankkia jos olisi vain pelko syntymättömän lapsen terveydentilasta mielessä.  Todellisuus kun on että 50% geeneistä on klinikan kautta tulossa joltain aivan meille tuntemattomalta ihmiseltä, eikä me mitenkään pystytä varautumaan, millaisia geenejä sieltä lopulta tulee.
Jos yhtään ymmärtää geeniperimien päälle, ei edes luovuttajan silmien tai hiusten värillä ole kuin osviittaa antavaa ja todennäköisyyksiä lisäävää merkitystä.

Vaikkei ehkä pitäisi, olen lukenut myös kauhutarinoista, joissa luovuttaja onkin levittänyt perinnöllistä sairautta jälkikasvulleen tai sen että koti-inseminaatiota käyttäneistä naisista vähän turhan moni onkin toisistaan tietämättä käyttänyt samaa luovuttajaa, jolloin ainakin Suomen kokoisessa maassa, alkaa niitä saman miehen muksuja olla vähän useammallakin naisparilla/itsellisellä naisella. Itse ainakin kehotan tekemään taustatutkimukset huolella jos meinaa ottaa johonkuhun foorumin kautta tavaraansa myyvään henkilöön yhteyttä. Itseäni etoo ajatus ja todella kyseenalaistan tarkoitusperät ilmoittelijoilla, jotka mainostavat, että voidaan suorittaa luovutus ”muumimukilla” tai ”luomuna”. Miksi IHMEESSÄ ”luomuna” haluaisi kukaan tämänkaltaisessa tilanteessa oleva naispari tai itsellinen nainen lastaan alulle laittaa. Yök.

Ajatukset taas vähän rönsyilee, haluun vaan vauvan. Huoh.

Terveen testausta?

Huh kun aika taas huristaa, hyvää siinä on ollut se, että on saanut ajateltua muutakin kuin vauva vauva vauva.
Tosin lauantainen Pride puistojuhla ei nyt taas auttanut vauvakuumeeseen yhtään. Aivan ihanan monta perheitä suloisine lapsineen, kaikissa sateenkaaren väreissä. Ehkäpä ensivuonna mekin saamme osallistua juhlaan perheenä, nimenomaan SAAMME. Muutenkin täpötäydessä puistossa oli aivan upea tunnelma, kaikki olivat niin hyvällä tuulella, ja rauhallisia. Meilläkin oli yksi koiristamme toista kertaa mukana, ja varsin paljon huomiota herätti jälleen kerran sinisillä silmillään, meidän Pride-koira. Lapset aivan rakastivat paijata rauhallista herraa, ja tuli jotenkin luottavainen olo, että tulevaisuuden perheenlisäyskin saa kunnioittavan ja hellän vastaanoton koiriltamme.

Meillä on kotona käynnissä pientä remppaa ja tulipa juhannusviikko lomailtuakin. Jotenkin vaan ei ole yhtään levännyt olo, ja näin viikon alkuun heti tulikin kirjattua lomalistaan kaksi seuraavaa lomaviikkoa heinä-elokuun taitteeseen. Ehkä se on tän sateisen ja harmaan sään vika jossain määrin, ettei vaan jaksa. Ainakin puutarha voi hyvin, kun salaatit tykkää sateesta, mutta muuten on kyllä mälsää kun ei paljoa huvita ulkona olla, sitä laiskistuu ja lihoaa. Kirjaimellisesti.

Onneksi on silti kivojakin asioita, niin kuin vauvajuttujen eteneminen. Viimein rouva sai lähetteen Hyvinkään sairaalaan polyypinpoistoon, joka ajoittuu siis seuraavalle kierrolle. Kierron pitäisi alkaa heinäkuun lopussa ja leikkaus siis ajoittuu elokuun alkuun. Tämä uutinen todella ilostutti, sillä nyt ahdistus kaikesta viivästyksestä, mikä painoi mieltä vielä kk sitten, on jotenkin aivan tipotiessään. Tällä aikataululla ehdimme hyvin tekemään ensimmäisen inseminaation alkuperäisen aikataulun mukaisesti syyskuussa, mikäli leikkauksessa ei mitään extraa enää ilmene.

Myös sekä alku että loppukierron verinäytteet on nyt annettu, eikä sieltä löytynyt mitään erikoista kilppari eikä follikkelihormoni arvoista. Rahaahan noihin taas paloi ja rupesi suorastaan ärsyttämään. Tässä on nyt testattu ja tentattu ties mitä ettei vaan menis rahat hukkaan kun varsinaisia inseminaatioita aletaan suorittamaan. Mutta rehellisyyden nimissä, tähän asti jo 500€ on uponnut oletusarvoisesti terveen nuoren naisen testauttamiseen, ja se on lähes yhtä paljon kuin yhden inseminaation hinta. Miksei tätä hedelmöityshoitoprosessia voisi muuttaa yksinkertaisemmaksi naispareille, ja itsellisille naisille, jotka eivät lähtökohtaisesti hakeudu klinikalle siksi, että varsinaisesti raskautumisen olisi todettu olevan vaikeaa. Miksi heti aletaan tervettä testaamaan? Eikö ensin kannattaisi muutaman kertaa yrittää ja sitten testata poissulkevasti, jos tuntuu ettei ota onnistuakseen? Kuitenkin meidän iässä, lähtökohtaisesti jo 50% hedelmöittyy 1-3 inseminaatiokerran aikana.
Kyllähän kaikella tällä testaamisella on myös on vaikutuksensa koko prosessin kustannuksiin, ja tehostamalla voitaisiin ehkäpä laskea itse toimenpiteenkin kustannusta.  Mun mielestä 500€ on aika iso hinta siitä, että pääsee edes yrittämään. Sisäänpääsymaksu spermapankkiin…

Yli esteiden

Eilinen päivä oli shokki, mutta pitkien keskustelujen ja unien jälkeen, uusi päivä avautui taas positiivisempana.
Juteltiin tosi kauan, monelta kantilta ja itkettiin tietysti. Voi paskan paska sentään kun tietenkin sinne ultraan mentiin ajatuksella että "rutiini tarkastus ja kaikki hyvin". Mutta sitten ei ihan näin ollutkaan. Meitä ei kuitenkaan typerät polyypit nyt lannista, sillä lääkärikin antoi ymmärtää asiaa kysyttyämme, ettei todellakaan ole syytä miettiä mitään muutoksia hoitojen suhteen, vaan homma vain hiukan viivästyy. Polyypit poistetaan ja jatketaan sitten kuten tähänkin asti.
Jännitystä ja intoa ikävien uutisten keskelle toi, että yksi iso, irtoamispisteessä ollut follikkeli oli löytynyt ja heti pitäisi hakea ovulaatiotestit ja alkaa testailemaan ovulaation ajankohtaa.
Eilen tietysti heti toimittiin lääkärin ohjeiden mukaan, mutta vielä ei ihan ollut testin viivat samaa sävyä. Äsken kuitenkin testattiin tämän päivän testit, ja joooo, meillä ovuloidaan!
Rupesi ihan naurattamaan, että ei kyllä koskaan ole osannut moisesta iloita, ennen kuin nyt, että jotakin sentäs pitäis olla ihan normaalisti. Mielenkiintoisempaa juuri tästä tämän päiväisestä ovulaatiosta tekee se, että rouva on kuukautisia kartoittaessaan käyttänyt puhelimeen ladattavaa sovellusta jo useamman kuukauden. Myös sovellus ajoitti ovulaation juuri tälle päivälle! Sovelluksia on monia erilaisia ladattavissa, meillä on "Woman Log". Tämä kyseinen sovellus helpottaa huomattavasti kuukautisten ja kierron kartoitusta, ovulaatiotestien tekemisen ajoittamista ja ennalta varautumista siinä vaiheessa kun inseminaatioita päästään tekemään viimein :)

Olemme netistä katselleet HUS:in sivuilta yleisiä jonotilastoja ja vaikuttaisi siltä, ettei tämän polyyppijutun pitäisi aikataulullisesti juuri viivästyttää meidän prosessia. Rouva on saanut sanavallan päättää omasta kehostaan ja teki jo ensikäyntiä buukatessamme selväksi, että aikaisin ajankohta yrityksille tulee olemaan syyskuu 2014. Tämä siksi, että hän haluaa varmistua siitä että teoriassa hän kerkee suorittamaan viimeisen kouluvuotensa ilman että kevätlukukausi ja opinnäytetyön teko viivästyisi synnytyksen takia. OKEI, totuushan on, että ei ole mihinkään kirjoihin kirjoitettu, että jos syyskuussa ekasta yrittämästäkin onnistuisi raskautumaan, aina on enennaikaisen synnytyksen riski, jolloin se sotkisi aikataulut.
Kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua ja tämä koko prosessi voi huonommassa lykyssä kestää useita vuosia, joten syyskuussa nyt kuitenkin toivotaan, että eka inseminaatio voitaisiin tehdä. Sitähän sitten ei taas tiedeä ennen kuin tulee se kutsu polyyppileikkaukseen Hyvinkään sairaalaan.
Tämän epätietoisuuden ja sekavien fiilisten keskellä ovulaatio on kiva piristys, ja nyt vaan tehdään kaikki muut tarvittavat testit ja verikokeet pois alta, juhlitaan kesää ja tehdään paljon pihahommia. Kuitenkaan mitään konkreettista yritystä ei ennen syksyä tapahdu, joten miksi stressata nyt liikoja. Welcome ihana kesä <3

Ultra-jätte-kivaa ei alkuunkaan

Juuri sain viestin rouvalta että hän makaa klinikalla lähes pyörryksissä. Ultrasta oli tullut tosi huono olo ja ei niin hyviä uutisia kaupan päälle. Tänään oli vuorossa kierron keskivaiheen ultra, ja huonoksi uutiseksi ultrassa on löytynyt polyyppeja, useita. Hyvänä uutisena, siellä oli ollut myös kaverina iso munarakkula ja ovulaatiota pitäisi alkaa testaamaan heti tänään.
Varsinainen ensimmäinen inseminaatio ei kuitenkaan tule tapahtumaan ennen kuin nuo polyypit on poistettu ja lähete tulikin Hyvinkäälle, osaksi siksi että jonot on lyhyemmät kuin Helsingissä.

Minulle ainakin nämä kaikki polyypit ja muut on aivan hepreaa, joten en oikeen tiedä, kuinka vakavasti tähän uutiseen pitäisi suhtautua. Mitä on odotettavissa? Nopealla googlettamisella selvisi, että polyypit lisäävät keskenmenon riskiä. Toivottavasti saamme tarkentavia vastauksia lääkäriltä, ainakin itse olen sellainen, että minulle on erittäin tärkeää olla hyvin kartalla, missä mennään.

Meillä on aina toki se vaihtoehto, että vaihdetaan "hoidettavaa", mutta ennen kuin saadaan lisää vastauksia, en ala edes miettimään sitä sen enempää. Nyt vaan on sellainen yksi iso ja sata pientä kysymysmerkkiä ilmassa. Onko muilla kokemuksia polyypeista ja niiden vaikutuksista inseminaatioihin? Jos siellä blogini satunnaisten vierailijoiden joukosta joltain löytyy joku kommentti asiaan, näennäinen vertaistuki auttaisi suuresti!

Lomalta lomalle

Huhtikuussa meidän perhe nollasi tilanteen, vietettiin kaksi ihanaa viikkoa vierailla mailla ja nyt uudella tarmolla paiskitaan duunia ennen juhannuksena koittavaa kesälomaa.

Vauvan"teko"homman paperityöt ja keskustelupuoli on pikkuhiljaa takana ja aletaan päästä itse asiaan. Olemme molemmat kartoittaneet maaliskuusta asti kiertomme, ja rouvan hedelmällisyyden tutkimukset ovat nyt ajankohtaisia. Tämän viikon perjantaille on nyt varattu rouvalle ensimmäinen ultaääni ja sen ohessa papa, jossa tutkitaan munarakkulaa ja kohdun rakennetta. Näistä tutkimuksista viisaampina saadaan konkreettista tietoa ja vahvistus, onko meillä mitään toivoa raskautua lähiaikoina, teoriassa helposti?
Siispä hyvin jännittävä perjantai edessä. Kolmekymppisethän kutsutaan ihan terveydenhuoltojärjestelmän toimesta papaan, mutta koska meillä ollaan vielä parisen vuotta vajaita, ja edelliskerrasta on aikaa, papa-koe tulee myös ottaa.

Ultraäänitutkimuksen pitäisi olla hyvin kivuton ja nopea toimenpide. Valitettavasti aikataulusotkujen vuoksi, alkukierron follikkelitutkimukset jäivät tältä kierrolta tekemättä, mutta ne ehtii onneksi myös ensikierron alussa. Klinikka vain sattuu olemaan kiinni heinäkuussa, joten ajateltiin hoitaa ultra nyt tähän kiertoon ettei mene elokuulle. Toiveena kun olisi päästä ensimmäiseen inseminaatioon jo mahdollisesti elokuussa, jos kaikki merkit näyttää vihreää valoa ultran ja heinäkuussa otettavien alkukierron näytteiden jälkeen.

Tottapuhuen, meillä ei juurikaan ollut mitään käsitystä eri vaiheista, joita tähän prosessiin kuuluu ennen inssiä, ja kamalan raskasta jotenkin odottaa kaikenmaailman tutkimuksia tehtäväksi ennen kuin päästään edes yrittämään raskautumista. Tottahan sen ymmärtää, on tässä niin paljon rahanmenoakin tiedossa, ettei sitä tavaraa kannata tuhlaten huiskia menemään, jos vaikkapa onkin jokin raskautumista vaikeuttava tila päällänsä.
Kuten olenkin maininnut lukeneeni useampien muiden naisparein blogeja, heillä prosessi on kuitenkin mielestäni edennyt moninkertaisella nopeudella. Ja rehellisyyden nimissä, minusta se on vähän epäreilua. Korostan, että en ole kateellinen vaan jokseenkin pettynyt valitsemamme klinikan toimintaan, miksi meidän asiat ei etene niin reippaasti? Miksi meille sanottiin jo ensikäynnillä, että aikataulullisesti elokuu on realistisin, mitä tulee ennen hoitojen aloittamista tehtävien toimenpiteiden vaatimaan aikaan? Mitä ihmettä? Miksei meiltä ole vieläkään kysytty mitään toiveita ees liittyen tulevan tavarantoimittajan ominaisuuksiin? Miksi jotkut parit, jotka valitsivat toisen klinikan, ovat jo käyneet heti seuraavasta kierrosta ensimmäisessä inssissä?

Myöskin useissa lukemissani blogeissa kerrottujen tarinoiden myötä, iski kasvoille konkreettisemmin, että matka voi olla paljon pidempi kuin mitä alkuhuumassaan optimistisena odottaa. Ollaanhan me aina syöty terveellisesti ja liikuttu, ei juurikaan juoda alkoholia ja tupakointikin on historiaa viimein meiltä molemmilta. Mutta eihän noi juurikaan merkkaa, saahan niitä lapsia densot ja narkitkin, ja nekin jotka ei halua äideiksi, sekä sairaalloisen lihavat, jotka eivät edes tajunneet ennen kuin viimemetreillä olleensa raskaana. Mutta saadaanko me, eipä voi vielä tietää ennen kuin yrittää.

Muutaman kerran on käynyt klinikan vaihto mielessä, vaikka meidän hoitava lääkäri onkin mukava. Jotenkin olen vain niin maltamaton luonne, että en kestä tietämättömyyden tilaa enkä vitkasteluja. Tarvitsen step-by-step ohjeet, toimintamallin ja kuvauksen, jotta voin mahdollisimman tehokkaasti ajoittaa ja suunnitella ja yhdistää eri näytteenotot, ultrat, keskusteluhetket ja muut, eikä niin että tarttee rampata tänään siellä ja huomenna täällä ja ens viikolla taas siellä ekassa paikassa.
Mieluummin hoitaisin kaikki nämä rutiinijutut pois alta samoin tein ja sitten palaisin asiaan syksyllä, kun on omastakin puolestamme otollisin aika ensimmäiselle yritykselle. Nyt kun tämä alkusäätö ripotellaan jo kolmen-neljän kuukauden ajalle, en pysty ollenkaan irtautumaan näistä ajatuksista ja vauvakuumeesta.
Onhan vauvasta unelmointi ihanaa, mutta olen joskus vähän turhankin tunteellinen ja menee liian usein itkuksi kun ei enää jaksaisi odottaa. Jos asiaa ei pitäisi koko ajan järjestää, vaan voisi pitää aidon tauon nyt kesän aikana jos klinikka toimisi tehokkaasti meitä ohjeistaessaan, niin jotenkin ehkä syksyä odottavan aika ei tuntuisi niin pitkältä ja voisi nauttia kesästä. Me varta vasten alotettiin homma maaliskuussa, jotta saatais nää alkujutut pois alta, mutta nyt tuntuu että näihin menee aivan tarpeettoman kauan aikaa.

Onneksi loppuviikosta prosessi taas etenee, ja on luvattu kesän tulevan takaisin sateisen viikon jälkeen :)