5+1

Varasimme ajan alkuraskauden ultraan klinikalle 14.6 rv7+1 ja lisäksi neuvolaan ja down seulontaan ajan rv10+4. Nyt kun on jotain odottaa, tulee asiasta hiukan konkreettisempaa, vaikka vaikea tätä on silti uskoa. Meille on edelleen tulossa Toinen ja todella toivon että kaikki on parin viikon päästä edelleen kuten kuuluukin ja saadaan pikkumytyn sydänäänet kuuluviin.

Esikoinen viettää viikonloppuna yksivuotissyntymäpäiviään, ja melkein herkistyttää, kun hän on nyt innoissaan opetellut kynttilän puhaltamista, ja oppinutkin sen! Nyt sitten toistoja pitääkin tehdä, kun on niin hassunhauskaa.
Iltavillien lomassa, meillä myös harjoitellaan seisomaannousua ilman tukea. Karhukävelyasennosta hän osaa nyt nousta seisomaan ja pysyykin seisoma-asennossa melkein puoli minuuttia ennen kuin innostusjännitys ottaa vallan ja tömähdetään pepulleen hihkuen taputtamaan omalle huippusuoritukselle. Lapsen riemua on niin mahtavaa seurata, kun uutta opitaan koko ajan.

Raskaus mietityttää, oireita ei edelleenkään ole satunnaisia mahatuntemuksia ja arkoja, pingottuneita rintoja lukuunottamatta. Hiukan tuntuu että turvottaa ja se tuo vähän sellaista itseinhon sekaista tunnetta kun kovat salitreenit ei vaan saa tota vatsankasvua kuriin tulevinakaan kuukausina.

Olenkin jo valmiiksi katsellut erilaisia laser/valoimpulssi tms hoitoja, joita sitten suoritan synnytyksen jälkeen muodottomaksi tiikerikuvioiseksi muuttuneelle vatsalleni. Jotenkin tuo raskausarpivatsa on se ainoa epämielyttävä ajatus tässä koko hommassa. Synnytys ja kaikki kivut menee vielä, mutta ne arvet. Minulla on vielä sellainen ihotyyppi, että niitä aivan varmasti myös tulee ihan sama kuinka paljon lotionia mahaansa hieroo. Plääh.

Innolla silti kohti kesää, huomennahan se virallisesti alkaa, ensimmäinen kesäkuukausi :)

Positiivari

Ei voi muuta sanoa kuin JES JES JES! Kolmas, luonnonkiertoon tehty inssi tuotti onnistuneen tuloksen, plussa tuli CB viikkonäytölliseen testiin Raskaana 2-3!
Tunnelma on nyt hyvin epätodellinen, mutta silti odotettu tulos kaikkien kuluneen viikon tuntemusten jäljiltä. Tänään siis dpo14, eilen tuli OneStepiin haaleaakin haaleampi viiva testiajan puitteissa. Tänään haalea viiva, ja oli pakko ostaa CB selkeyttämään tilannetta.
Nyt toivotaan tarrasukkia ja jämäkkää liimaa, että pieni pysyy kyydissä. Alkuraskauden ultrassa ajattelimme käydä, kuten oli Esikoisenkin kohdalla. Tästä se odottaminen vasta alkaakin, nopealla laskulla LA osuisi helmikuulle, ja pikkuisilla tulisi 1v 8kk ikäeroa.

Oi onnea <3

Tuskallinen odotus

Aika matelee, ei varmaankaan koskaan ole mennyt näin hitaasti. Tänään on dpo12. Raskausoireiksi tunnistettavia oireita, vihlomisia on ollut vasemmalla puolella jo 6 vrk, välillä enemmän välillä vähemmän. Menkat pitäisi alkaa maanantaina. Tiistaiksi oli itselle luvattu ensimmäinen testipäivä. Tämä lupaus ei pitänyt, ja  nyt sitten pää on vieläkin enemmän lähes räjähtämispisteessä.

Torstaina, testasin CB viikkonäytöllisellä (järkyttävän kalliilla) testillä negatiivisen, Ei raskaana. Alkoi ahdistaa, mistä nämä tuntemukset sitten johtuvat? Muutaman tuntia myöhemmin avasin jo roskikseen heitetyn testin (voi apua!! haha ) ja siellä oli kolme viivaa! Ei pelkkä tarkistusviiva, vaan molemmat raskautta indikoivat viivat! Tottakai, tulos tuli luettua vasta useita tunteja testin jälkeen, mutta silti. Kävin netistä lukemassa kokemuksia, ja tälläisestä "muhineesta testistä" käytetään usein nimeä "roskishaamu". Alkoi naurattaa, justiinsa joo. Noh, ehkä meistäkin nyt tuli "roskishaamujen" metsästäjiä....
Ja niin siinä vähän kävikin, nyt kaksi aamua on testattu RFSU:n Onestep liuskatestillä, perjantaina "roskishaamu" ja tänään puhdas negatiivinen. (halpoja testejä, saa mm. Lidlistä) Tuntemuksia yhä on, mutta voihan olla, että tämä yritys päättyy nyt niin, että alkio yritti kovasti kiinnittyä, mutta ei onnistunutkaan, mikä selittäisi nuo haamut.
Kaikki tämä sekoilu noiden testien kanssa on johtanut siihen, että tuntitolkulla netistä kaivelee ties miltä vauva-foorumeilta tietoa aikaisista ja myöhäisistä plussista, eri testien tulkitsemiista, oireista ja muusta. Aivan silkkaa itsensä kiusaamista ja ajan tuhlausta!

Esikoisen kohdalla eka plussa tuli vasta dpo16. Testailua oli dpo9, dpo11 ja dpo13, kaikki negatiivisia. Tuolloin vain tuntemuksista saattoi sanoa, että toivo ei ole vielä mennyt, koska tuntui siltä että on raskaana. Ja näin sitten olikin. Yhtälailla, vielä ei toivo ole heitetty. Ehkäpä emme voi olla testaamatta nyt jatkossakin joka päivä, kunnes joko menkat alkaa tai haamu vahvistuu plussaksi. Kerran kun tälle piinailufiilikselle itsensä päästi, lähti ihan lapasesta!

Kaikille muille suosittelisin tässä piinailun lomassa: Testatkaa vasta kun menkat myöhässä! Säästyy rahaa ja hermoja ja pettymyksiä negatiivisista tuloksista testissä.

Oireet olemattomat?

Voi oireiden kyttäys sentään! Ei tässä ole mitään tolkkua enää. Kaksi piinailusykliä meni vailla juuri minkäänlaista ihmettelyä, juurikaan asiaa ei mietitty. Mutta nyt! Jotenkin on tällä kertaa erilainen olo ja pitikin mennä niitä oirelistoja opiskelemaan.

Kolmisen päivää on tuntunut ajoittain ihmeellistä, lähes nivusen seudulla olevaa juilintaa vasemmalla puolella, vienona, mutta silti sellaisena että siihen havahtuu aika-ajoin. Tuntuu siltä, kuvitteleeko sitä kaiken vai onko tässä nyt jotain? Oliko lauantaina vain niin kova salireeni, että hermot tukossa lihaspumpin alla tai jotain. Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa liikaa, vaikka vaikea sitä on poiskaan mielestä työntää kun oudot tuntemukset jatkuvat.
Eilen illalla sitten nukkumaan mennessä vilkaisin tissejä peilistä, hetkinen onko nää isommat? Ei voi olla, ehkä Suomen huikea peli Kanadaa vastaan sai johonkin onnenhuumaan ja näin väärin. Aamulla herätessä kävelin taas paidatta vessan peilin ohi, ei hitto, kyllä nää nyt on vähän turvoksissa. Äkkiä takaisin sänkyyn, jossa vaimo ja Esikoinen vielä nukkui, oli pakko saada vaimon mielipide. Silmät vielä ummessa, käsi tissillä, joo nää on ihan pinkeenä, tää on aika selvä merkki.
Vaimohan synnytti esikoisen ja hänellä on omat tuntemukset vielä tuoreessa muistissa. Pieni toivon lisäys näistä merkeistä nyt kyllä tuli, ÄRSYTTÄVÄÄ! Tästäkään huolimatta, sitä päätöstä en pyörrä, että raskaustestin teen vasta ensi viikon tiistaina, kun pitäisi olla uuden kierron kp2, eli menkat selkeästi jo myöhässä.

Eilen oli puhelu klinikkalääkärin kanssa ja päätimme, että mikäli tämä yritys ei onnistu, seuraavaan kiertoon otetaan tueksi piikitettävä hormooni jolla yritetään saada kaksi johto follikkelia aikaan. Lääkärin näkemystä kysyttiin, jonka jälkeen selkeästi toimme esille, että tämä olisi se mitä me haluaisimme, vaikka hormooneille ei lähtökohtaisesti olekaan tarvetta. Halutaan laittaa nyt kaikki paukut vikaan inseminaatioon, kääntää ne järkevät lisäapu kortit.

Jälleen, TOIVOTTAVASTI siihen  nyt ei tarvitsisi ryhtyä ja kaikki tähdet ja ennusmerkit olisivat nyt meidän puolella.

Malttamaton Mami

Menipä hän sitten lukemaan alkuraskauden oireista, ensimmäistä kertaa. Jaa miksi? Koska alkaa tulla malttamaton olo, pitäisihän tämän nyt hemmetti soikoon onnistua, ei voi olla näin vaikeata. Kolmas inseminaatio vasta, piinapäiviä viikko edessä, ja nyt jo tuntuu turhauttavalta. Jotenkin tässä nyt nämä fiilikset koko homman suhteen näköjään heittelee päivästä toiseen!

Huomenna juttelen hoitavan lääkärin kanssa. Ajattelin ehdottaa, että ottaisimme tueksi neljänteen yritykseen jotain hormonia, jotta saataisiin aikaan kaksi johtofollikkelia, ja sillä tavoin paremmat mahdollisuudet. Tuntuisi jotenkin rankalta hypätä luonnonkierto-insseistä suoraan kovia hormonihoitoja edellyttävään IVF kiertoon. Kai tässä olisi järkeä? Katsotaan mitä lääkäri sanoo.

Eilen oltiin taas puistossa Esikoisen kanssa, hän kävelee yhden käden tuella ja yrittää syödä kissanpissaista hiekkalaatikkohiekkaa, yök! Miksei noihin kunnan hiekkiksiin voi laittaa katteita, olisi vähän kivempi leikkiä kun ei kamala käry käy nenään. Tekisi mieli koiranpentuja, monikossa.

Voiko elämää suunnitella?

Jo esikoisemme kohdalla mietimme kovasti, onko hetki oikea lapsen tulemiselle?
Kakskymppisinä olimme sitä mieltä, että kaskvitosena voisi olla hyvä hetki, tuo vaan koitti voi niin nopeasti. Kaikki koulut kesken ja ihan liikaa kaikkea muuta. Haaveilimme asunnon ostosta ja matkustelimme, siihen hetkeen ei vaan sopinut vauva ja kuin yhdestä suusta vauvahaavce siirrettiin nällä sanoin: "kolmekymppisenä sitten".
Asunto sitten ostettiin, remontoitiin sitä kaksi ja puoli vuotta. Koulut käytiin, tuli vakiduunia ja muutama koira ;) . Ja kuumottava kolmekymppiäkin alkoi lähestyä! Yksi ilta sitten pitkän ystävien kanssa käydyn keskustelun jälkeen, jäätiin miettimään, onko nyt jo se "sopiva hetki". Ja tuleeko sellaista täydellistä hetkeä? Halutaanko me lapsia varmasti?
Ja sitten tulikin kiire, halutaan lapsia, ehditäänkö vielä ennen kolmea kymppiä?! Ja sisaruksen toive oli selvä jo alusta asti, mahdollisimman pienellä ikäerolla. Enää ei haitannut, vaikka koulut oli vieläkin vähän kesken ja haaveiltiin jo isommasta asunnosta. Vaikka koirienkin hoitoon menee tuhottomasti aikaa ja salillakin on pakko päästä käymään.

Näin jälkikäteen kun seurailee tuota pian yksivuotiasta, maailman ihaninta esikoista, ei elämäänsä enää toiseksi vaihtaisi. Ei vanhemman rakkautta lastaan kohtaan voi kenellekään sanoiksi pukea, niin ihmeellinen on ollut tämä matka. Ja sitä varmemmaksi on tullut, että sisaruksen haluamme leikkikaveriksi. Toivottavasti tämä yritys onnistuisi, vielä viikko ennen kuin uuden kierron pitäisi alkaa.
Niin ja ne koirat on saatu hoidettua, salilla käytyä ja kouluhommatkin etenee, turhaa stressiä ei niistä kannattanutkaan ottaa.


- - - - -

Näiden ajatusten ohella, on mietitty myös tätä hetkeä, käynnissä olevaa yrityskiertoa ja mahdollisesti seuraavaa ensi kuussa. Kun kolme luonnonkiertoista inssiä on kokeiltu, voiko neljänneltä odottaa erilaista tulosta, ja kannattaako ottaa käyttöön hormoneja, jos niille ei lähtökohtaisesti pitäisi olla mitään tarvetta? Onko kolmella yrityksellä jo tarpeeksi selkeästi todennettu, ettei raskautuminen tällä tavalla vaan onnistu, rahaakin kun on jo se kolmatta tonnia kovaa vauhtia palanut.

Kuten moni kanssablogaaja, myös meillä on tuntemus, että nelisen inssiä on aika liki se raja, jonka jälkeen tarvitsee vähän taukoa. Vielä ei ole luotolla elelty, mutta säästöt alkaa olemana aika hyvin käytetty, ja kesälomalla olisi kiva tehdäkin jotain. Tuulettua, matkustella ja vaan nauttia.
Yhden- kahden kierron breikki ei tunnu viivästykseltä kun miettii, että mikäli ensimmäinen inssi olisi onnistunut, olisi raskaus nyt jo 11 viikolla ja LA joulukuussa 2016. Lapsille olisi tullut ikäeroa vuosi ja reilu 6kk. Aika menee niin hurjaa vauhtia eteenpäin, eikä sitä ainakaan tulevaa kesää halua kuluttaa miettimällä vain raskautumista. Toivottavasti onnistuminen siis tulis ennen sitä, mutta jos ei tule, niin elokuussa koittaa rankat IVF hoidot. Silloin saa sitten vetää hormooneja näiden muidenkin kiertojen edestä.

Toivotaan, ettei niin pitkälle tarvitse mennä. Nyt olisi jo hyvä hetki Toisen ilmoittaa tulostaan.

Otollinen ajoitus

Toisen inseminaation ja negan jälkeen päätimme lääkärin kanssa suorittaa aukiolotutkimuksen pois alta. Kp8 saimmekin todeta kaikkien putkien olevan auki ja komea johtofolli löytyi kolmatta kertaa putkeen oikeasta munasarjasta. Pikkufolleja on molemmissa näkynyt joka kerta, ja vasemmallakin johtofolli, mutta oikea munasarja vaikuttaa tuotteliaammalta. Laskekaamme siis toistaiseksi oikean varaan odotuksemme.

Tähän asti, ovulaatiot ovat tulleet inseminaatioon johtaneissa kierroissa säännöllisesti 15-16 kierron päivä. Näin oli myös tässä kolmannessa hoitokierrossa. Tänään Toisen alku siellä ilmoitti kypsyyttään täsmällisesti, ja inssi tilanteen ultrassa ajoitus oli jälleen nappiin. Ehdimme nähdä hiukan jo kasaan menevän 20mm follin joka oli irtoamisen kynnyksellä. Matkaan lähti uuden luovuttajan muutaman miljoonaa A-liikkuvaa kaveria, ja jälleen sormet ja varpaat ristissä ja rastissa, jotta luonto tekisi loput ja olisi onneakin matkassa.

Tällä hetkellä nimenomana tuntuu, että onnistuminen on enää onnesta kiinni, tuurista. Ajoitus, follit, siittiöt, limakalvot, stressittömyys, elämäntavat, ovat kaikki kunnossa. Liikuntaa ja aktiivisuutta on useina päivinä viikossa, unet maistuu, samoin ruoka. Emme tupakoi ja alkoholiakin kuluu lähinnä pari silloin tällöin. Eihän sitä näin lapsiperheenä oikein enää maltakaan, viikonloppuisin on niin paljon kivempaa kun on viimein aikaa viettää perheen parissa työviikon jälkeen.

Aikaisempien yritysten kohdalla nk. piinaviikot, eivät ole tuntuneet juurikaan piinaavilta ja olemme miettineet tulevaa testipäivää vasta pari päivää etuajassa. Tällä kertaa olemme päättäneet, ettemme testaa ennen kuin dpo15 ensimmäisen kerran, eli vasta kun kuukautiset ovat myöhässä. Toivottavasti ne olisivatkin myöhässä ja nyt olisi sitä tuuria matkassa!

Kevein mielin matkalle

Alkuvuonna 2016 olimme molemmat muutaman kuukauden kotona hoitamassa pikkuistamme, ja hektisen syksyn jälkeen pidimme hiukan taukoa koko Toinen-projektista. Vihdoin maaliskuussa varasimme taas ajan klinikalle KP 11 ja valmistauduimme ensimmäiseen inseminaatioon.

Kierrot ovat olleet tasaisia 28-32vrk, ja ovulaatio löytynyt jokaisesta kierrosta helposti sitten syksyn tikuttelujen aloituksen. Ultratessa, niin syksyllä suunnittelukäynnin yhteydessä kuin ensimmäisen inssin kierrossa, kaikki näytti olevan kunnossa ja totesimme luonnonkiertoisen inseminaation olevan se meille oikea tapa aloittaa hoidot.
Itse inseminaatio meni kivuttomasti kp16, follikkeli oli jo irronnut n.3h ennen inssiä tuntemusista ja ultrastakin päätellen. Saimme tueksi lugesteronit dpo 3-10 jotta ajoittain lyhyehköksi (12vrk) jäänyt luteaalivaihe ei ainakaan pilaisi mahdollisuuksia. Luget todella pidensivätkin kiertoa ja hämmensivät meitä. Testi näytti negaa dpo 15 asti, mutta menkkoja ei vain kuulu. Viimein pdo16=kp1 ja tihkuvuoto alkoi. Nuo olivatkin kaikista epätyypillisimmät kuukautiset aikoihin ja päätimme yhteisymmärryksessä hoitavan lääkärimme kanssa, ettei lugeja seuraavaan yritykseen tarvita.

Yritys nro 2 tehtiinkin heti peräjälkeen huhtikuussa luonnonkiertoon, edelleen samaa luovuttajaa käyttäen.  Kp15 oli aika lähettää matkaan viimeinen olki, joka tältä luovuttajalta oli klinikalla varastossa. Tällä kertaa aikaa varatessamme pyysimme päästä mahdollisimman aikaisin päivällä inssiin, jotta ekan yrityskierron tapaan follin puhkeaminen ei vielä ehtisi tapahtua ja näkisimme matkaan lähtevän follin koon pinkeimmillään. Se kun on yksilöllistä, kuinka lähellä varsinaista ovulaatiota LH tasot nousevat ja kuinka pitkäksi aikaa. Saimmekin ajan aamupäivälle, poikkeuksellisesti eri hoitajalle, koska oma lääkärimme olisi vasta iltapäivästä ollut vapaana. Oli mahtavaa, että toiveemme huomioitiin, eikä tyrkytetty iltapäiväaikaa.

Luovuttaja oli 1 ja 2 insseissä sama kuin Esikoisemme kohdalla. Emme olleet tehneet luovuttajavarausta, eikä sama luovuttaja ollut meille mikään tärkeä asia. Olikin itseasiassa melkoinen yllätys kun maaliskuun luovuttajavalinnassa kävi ilmi, että 5 naispaikasta oli yksi vielä vapaana(ko luovuttaja klinikan vanhaa kantaa johon ei vielä sovellettu perhekiintiötä). Koska tämä toinenkin inseminaatio päättyi kp29=kp1 kuukautisten alkuun ja täten negatiiviseen tulokseen, voimmekin olla nyt varmoja, ettei ainakaan klinikkainseminaatioilla ole saman luovuttajan lapsia meidän lisäksemme kuin kolmessa perheessä. Kyseinen luovuttaja ei enää luovuta käyttämällemme klinikalle, ja kolmanteen kierrokseen oli tiedossa luovuttajan vaihto.

Toinen, samanmoinen

Ei yhtä ilman toista, toista ilman kolmatta, ja nyt neljättä jo kaivataan perheeseemme.

Esikoisemme yksivuotis syntymäpäivä häämöttää ja vauvakuume kasvaa kasvamistaan. Jo alusta alkaen oli selvää, että lapsia toivomme useamman ja ensimmäiselle sisarusta pienellä ikäerolla.
Vahinkoja naisparille nyt vaan ei oikein pääse sattumaan, ja siksi oli käännyttävä lapsettomuusklinikan puoleen. Toiveissa Toinen, samanmoinen.

Biologisen lapsen synnyttäminen ja saaminen on meille molemmille asia jonka haluamme kokea, mutta tietyllä tapaa itse raskauteen suhtaudemme erilailla. Toiselle meistä, raskaus on pakollinen paha saadakseen nähdä millaisen mukulan sitä omilla geeneillä saakaan aikaiseksi. Toiselle taas raskaus itsessään on osa kokemusta. Se, kumman vuoro tulisi olla ensimmäinen koekaniini, päätettiin puhtaasti taloudellisista syistä ja elämäntilanteeseemme pohjaten.

Toisen kierroksen päätimme aloittaa jo esikoisemme ollessa vasta n. puolivuotias, syksyllä 2015. Kävimme suunnittelukäynnillä samalla klinikalla kuin Esikoisemme kohdalla ja aloitimme kierronkartoituksen. Pakollisten labranäytteiden ja ovulaatiotikuttelun ohella oli kuitenkin tutkittava muutakin. Toisen biologisella äidillä olevan synnynnäisen sydänsairauden tutkiminen raskauden esteenä veisi usean kuukauden. Olimme siis päättäneet alustavasti, että Toisen kantaja on eri kuin Esikoisen.
Muutaman kk kardiologilla ja magneetti- ja ultraäänikuvissa juoksun jälkeen, yleiskunto todettiin ikäryhmässä keskivertoa paremmaksi sydänviasta huolimatta ja raskaudelle sekä normaalille alatiesynnytykselle ei nähdä estettä. Kaikki tutkimustulokset toimitettiin klinikalle, ja matka saattoi alkaa.