27.8.2014

6,5 miljoonaa mahdollisuutta

Ovis tikutettu juuri nappiin ja tänään 6,5 miljoonaa liikkuvaista aloitti matkansa. Lääkäri kertoi, että pakastuksesta selvinneiden elävien kaverien määrä oli erittäin hyvä. Mikä tietysti ylensi mieltä ja antoi lisätoivoa, kun todellisuuden 20% mahdollisuus paukkaa päässä.
Meidän ensimmäinen yritys menee luomukiertoon ja kunnes toisin määrätään, näin myös jatkossa. Ovulaatiot ovat tähän asti tulleet normaaleina suhteessa tikutukseen ja kahdessa eri kierrossa on follien koko ultrattu. Tällä kertaa,ensimmäinen inseminaatiokin oli mahdollinen ja löytyi sekä yksi 13mm että yksi 19-20mm kaveri joista nyt vauvaa toivotaan.

Meillä alkoi nyt piinaviikot ja tietysti sormet ja varpaat ristissä.

25.8.2014

Ensimmäinen inssi ihan pian

Jännitysmomentteja on ollut ilmassa koko viikonlopun. Perjantainen ultra näytti useampaa follia, polyypeista puhdasta kohtua ja kp kasia (noin).
Tämän illan ensimmäinen ovistesti tiukka nega. Testailu piti aloittaa vasta huomenna, mutta ei vaimo malttanut :D
Ensi torstaihin asti pitäisi malttaa tikuttaa, ja jos ei ovista kuulu, varata uusi ultra ja sitten ihmetellä, mikä mättää. Eiköhän nyt kuitenkin lähdetä sillä ajatuksella uuteen viikkoon, että se ovulaatio sieltä normaalisti tulee ja päästään ensimmäistä kertaa yrittämään vauvaa. Ehkä jännittävintä ikinä, vihdoinkin tämä hetki on koittanut, jota maaliskuussa alettiin jo odottamaan, että ensimmäisen inseminaation aika olisi käsillä.

<3

18.8.2014

Mykistävää...

Ihan pakko vaan sen verran vielä avautua, että soitettiin tietysti VL peruaksemme kaiken ja kertoaksemme, että vaihdamme klinikkaa. Silläkin uhalla, että F:llä joudumme heti investoimaan ensikäyntiin ja luovuttajaoikeuksiin käytännössä yli 1000€, johon ei ihan oltu nyt varauduttu.
Emme ikinä osanneet arvata etukäteen sitä mitä VL puhelinhoitsu meille sitten kertoi, nimittäin ihan eri luovuttajapiirteet kuin mitä aiemmalla soitolla!

Sanoimme hoitsulle, että nyt TIME OUT ja saa luvan selvittää että mitä tämä tällänen sekoilu on. Nämä on meille tärkeitä asioita ja he ovat nyt informaation pimittämisellä ja ristiriitaisen tiedon jakamisella saaneet meitä tekemään ratkaisuja joita emme olisi ehkä tehneet jos VL ei sekoilisi niin paljon.

Muutaman tuntia myöhemmin saimme puhelun. Jostain syystä meille oli tehty 2 eri luovuttajavarausta, aiempi hoitsu oli niistä ilmoittanut meille vain toisen, juuri sen jonka kuultuamme kuppi meni nurin. Siellä oli kuitenkin toinenkin varaus, juuri meidän toiveiden mukainen.

Tietenkin sherlokit ja muut detectivet heti vauhdissa täällä päässä, että jaahas, oliko se hoitsu pelästyny ja käyny vaihtamassa luovuttajan vai mitä ihmettä. Ihan jotenkin tosi sekavaa ja epämääräistä touhua.

Lopulta piti päättää, mitä tehdään. Enää reilu vko aikaa ekaan ovikseen josta inssiä tarkoitus yrittää. vaihtaakko klinikkaa nyt tässä välissä, enää tämän uuden tuoreen luovuttajatiedon valossa joka on juuri meidän toiveiden mukainen, vaikkakin on ihan saakelin kypsä kaikkeen.Vai maksaako yli 1000€ klinikanvaihdosta paremman palvelun toivossa? Mä en enää jaksanu päättää, ja annoin rouvalle vapaat kädet. Meillä on nyt kahdelle klinikalle aika tulevalle viikolle. Huomenna toinen aika perutaan kun on tämä vkl saatu miettiä ja jatketaan nyt johonkin kohti tuntematonta.

Loppukädessä nyt ei kiinnostais kuin päästä sinne fucking inssiin ja lopettaa tää säätäminen.

13.8.2014

Kuppi nurin NYT


Nyt lähti järki. Soitin klinikalle tänään, ja kysyin, millainen luovuttaja meille oli valittu. Meidän toiveet oli ”ei blondia, eikä ruskeasilmäistä”.
Arvaa oliko ruskeat silmät! Ja vastaanoton nainen tivasi ”miksi ne luovuttajan ominaisuudet on niin tärkeitä? Eikö se ole tärkeämpää että saatte lapsen?” Jaa, niin että tässä pitäisi nyt nöyrästi olla vaan ja kiitellä kaikesta saatana! FU
Nyt meni kuppi nurin Väestöliiton kanssa ja lähti klinikka vaihtoon.

Kierto alkoi tänään ja ensi viikolle varattu ensikäynti ja ultra ja hoitosopparin kirjoitus Fertinovalla. Inssiin päästään sen myötä heti. Vielä tälle päivälle odotan puhelua ja tilataan tavara tai otetaan mitä heillä on valmiiksi jo varastossa jos on meidän kriteereihin (jotka yllä mainittu) sopivia. Saadaan ihan itse kuule valita, ja saatetaanpa ottaa se blondi ja sinisilmäinenkin! Ei se ulkonäkö vaan ihan periaatetasolla nyt on jo pahasti menty mönkään Väestöliitolla ja meille riitti. JES!
Fertinovan asiakaspalvelualttius, ripeys ja tehokkuus teki heti ensipuhelusta asti vaikutuksen.

12.8.2014

Kotivaimot

Pyysin juuri kultsulta, josko se menis keittämään teetä ja tekis iltispala leivät meille, tuli inspiraatio taas kirjottaa fiiliksiä.
Lomat on nyt lusittu ja paluu arkeen koittanut varmasti itse kullakin, mutta sepä ei ainakaan meitä haittaa. Mieli on viime viikkoina ollut hyvinkin korkeella. Polyypinpoisto-leikkaus meni hienosti ja oli halpa kuin mikä! Kolme polyyppia poistettiin, ja heti viikko sitten oltiin hoitavaan lääkäriin klinikalla yhteydessä ja sovittiin, että ensikierrossa olisi sitten hyvä hetki yrittää ensimmäistä inseminaatiota. JEE! Lääkäri lupasi vihdoin tehdä meille luovuttajavarauksen ja nyt luonnollisesti kovasti odotellaan kierron alkamista, joka pitäisi osua huomiselle/torstaille. Varmaan koskaan odottanut menkkoja yhtä paljon, ja rouva laskeekin kovasti päiviä, että milloin se ensimmäinen inssi sitten olisikaan; "enää 15 päivää ovikseen" . Ihana <3

Joskus aiemmin jo otinkin esille aiheen, kuinka rahoittaa hedelmöityshoidot?
Koska taloudellisesti on nyt mahdollista, me pyrimme maksamaan kaiken ihan normaalin elämän ohella. Mitään varsinaisia säästöjä meillä ei ole ja nipistämme lähinnä päivittäisessä elämisessä, eli lähinnä ruuan laadussa ja viihdykkeissä. Mutta toisaalta aloimme tässä pohtimaan, että ei me kyllä mitään säästäjiä taideta sittenkään olla. On ollut ulkomaanmatkaa, kotimaan matkailua, parit festarit, remontointia ja vähän vaikka mitä tässä kesän ja viime kevään mittaan, sen jälkeen kun tämä vauva-prosessi sai alkunsa.
Hätä ei onneksi ole "tämän näköinen" ja olemmekin laskeskelleet, että jotenkin ihmeen kaupalla rahaa on silti yrittää 5krt putkeen, vaikka joka kuukausi. Sen jälkeen kyllä jenit olisi loppu ja siihen mennessä oletettavasi aikakin siirtyä ehkä keinohedelmöitykseen. Mutta niin pitkälle ei kannata miettiä. Joka tapauksessa, luo vähän sellasta helpotusta kaiken odotuksen keskelle, kun tietää, että ei ihan heti ole rahasta kiinni, ettäkö joka yrityksen jälkeen tarvitsisi säästää aina pari kuukautta yrittääkseen uudelleen. Tottakai kaikkea yllättävää voi sattua muussa elämässä ja rahat huveta toisiin juttuihin, mutta lähtökohta on taloudellisesti ajoitettuna hyvä hedelmöityshoidoille juuri nyt.
Totta on myös se puoli, että jos rahaa ei olisi tilille tiedossa, olisimme jo varmasti käyneet pankkikonttorissa vähän juttelemassa.
Minä ainakin olen niin huono odottamaan, joskus jopa epäilen että onko mulla joku ADHD kun kokoajan pitää touhuta ja tapahtua. Suorastaan poden syyllisyyttä laiskottelusta, koska tuntuu että odotellessa ja laiskotellessa elämä valuu hukkaan. Elämä joka on tässä ja nyt, eikä vasta huomenna. Elämä joka ei odota, vaan jonka vietäväksi pitää heittäytyä täysillä. Ja tämä ei tarkoita sitä että olisin perfektionisti ja ettäkö pelkäisin epäonnistumista tai jotain, ei suinkaan, vaan lusmuilu. Se ei vaan ole mun juttu. (Jotenkin ihan totaali karkasi aiheesta! :D )

Oli miten oli, pian saattaapi olla aika ensimmäiselle inssille ja se on kovin jännittävää. Jollain tapaa me ollaan jo raskaana, tämä kaikki on jo osa sitä odotusaikaa. Samaan aikaan sitä tiedostaa realisti kun on, että tässä voi olla vielä pitkä matka edessä, eikä onnistumista välttämättä tapahdu ei vielä ekalla, tokalla tai kolmannellakaan kerralla. Kuka tietää? Mutta yrittänyttä ei laiteta ;)

Nyt tuli kutsu iltapalalle <3 vi ses!